perjantai 11. maaliskuuta 2016

1.3.2016 - Tack ska du ha, Åland

Lähtöpäivän aamuna suunnistimme poikkeuksellisesti pohjoiseen, eli otimme pääkohteiksemme Sundin Kastelholman ja Saltvikin Hagan alueet. Jo alkumatkasta oli tienvarsipellolla Jomalan puolella pari töyhtöhyyppää ja Finströmin ja Saltvikin rajalla jäällä ainakin 600 sinisorsaa.

Kastelholmassa kiertelimme aluksi linnan ympäristöä, josta löytyi jokunen tikli ja huuteleva fasaanikukko.




Läheisessä pikkusulassa uiskenteli nuori kyhmyjoutsen.


Linnan ohi kulkevan joen yltä löytyi lentävä harmaahaikara, joka siirtyi lahden pohjukkaan patsastelemaan.




Hagan pelloilta laskimme nyt 43 merihanhea ja 128 laulujoutsenta. Yhdeltä pellolta löytyi yllättäen räkättiparvi, josta ynnäsimme ainakin 106 lintua - seuranaan reissumme ensimmäinen kottarainen. Peltojen kiertely tuotti saldoksi myös isolepinkäisen sekä pari uuttu- ja sepelkyyhkyä.

Koska laivan lähtöön oli vielä runsaasti aikaa käväisimme pikaisesti kaupassa ostamassa matkaevästä ja ajoimme vielä lenkin Lemlandin Järsössä asti, näkemättä kuitenkaan enää mitään sen kummenpaa. Laivalle jonottaessamme lenteli terminaalin ympärillä jopa 22 pulua, mikä oli Tiiran mukaan yksi suurimpia pulumääriä koko Ahvenanmaalta.

Heti laivaan päästyämme suunnistimme kaukoputkinemme yläkannelle ja aloitimme havainnoinnin. Kotimatkat parhaat havainnot tulivat Lemlandin puolelta, sillä Nyhamnin edustalla uiskenteli meressä peräti 54 ruokkia ja Vitfågelskär nimisellä pikkuluodolla istuskeli turkulaisporukan jo edellispäivänä löytämä huikean aikainen ristisorsa.

Laivan suunnattua sisäsaaristoon siirryimme itse sisätiloihin jatkamaan havainnointia, joskaan mitään merikotkia erikoisempaa emme enää ruokapöydästä nähneet.


Turkuun saavuttuamme tipautimme Mikon Oulun junalle ja jatkoimme Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa majoituin näppärään Forenom -hostelliin Jannen ja Hannan jatkettua kohti Parikkalaa. Retkemme saldoksi oli kertynyt peräti 77 lintulajia, joista 75 helmikuun puolella - eli reissu oli kyllä erittäin onnistunut! Eikä keleissäkään ollut valittamista, vaikka yöpakkaset varmasti jonkin verran jarruttivatkin muuttolintujen tuloa.

Seuraava aamu ei mennyt yhtään huonommin, sillä saavuttuani viimein aamukoneella Rovaniemelle löysin autoni avaimet Europcarin tiskiltä ja itse auto odotti lämpimänä aseman vierustalla - enkä kuulemma ollut tästä palvelusta edes mitään velkaa, mistä toki suurkiitokset Europcarin avuliaalle henkilökunnalle! Kotimatka sujui leppoisasti kun otin lentoasemalta kyytiini valtuustotoverini Markku Harjun vaimoineen, ja Kemijärvelle päästyäni painelinkin sitten saman tien oppitunnin pitoon... Keskiviikon ainoaksi lintuhavainnoksi kirjasin Ahvensalmen sillan kupeessa edelleen patsastelleen hiiripöllön.