sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

7.-12.4.2015 - pärstävärkistä vähäsen...

Pääsiäisen jälkeen alkoi taas vaalirumba. Tiistaina kävin kolmessa vaalipaneelissa, joista kaksi oli Kemijärvellä (lukiolla ja kulttuurikeskuksessa) ja yksi Rovaniemellä (ammattikorkeakoululla), ja keskiviikkona yhdessä Posiolla. Posion kiepauksella näkyivät Joutsijärvellä joutsen- ja telkkäparit, ja Maaninkavaaran tien varressa lenteli jokunen pulmunen. Muuten maisema oli vielä varsin talvinen. Torstaina käväisin myös Rovaniemellä, jossa meillä oli muutaman tunnin ajan kolmen puolueen (KD, PS ja IPU) kolmen ehdokkaan yhteinen soppatykki Lordin aukiolla.

Perjantaina starttasin iltapäivällä Iinan kanssa kohti Enontekiötä, jossa olin luvannut pitää vaalitapahtuman seuraavana päivänä. Lähtöä tehdessämme näkyi kotipihalla kevään ensimmäinen peippo. Sodankylän läpi ajaessamme huomioni kiinnittyi pariin kirkon ristin päällä näkyneeseen möykkyyn, jotka tarkemmin katsottuna olivat juuri sitä mitä veikkasinkin - eli näillä leveysasteilla harvinaisia naakkoja.


Sodankylän puolella lensi myös joutsen ja Kittilässä näkyi muutama pulmunen, mutta muuten matkan lintuhavainnot jäivät vähiin. Sen sijaan omaa naamatauluani kuvaavia vaalijulisteita näkyi ilahduttavasti pitkin matkaa - mikä tietenkin tässä vaiheessa vaalityötä oli tärkeää (vaikkakin samalla aika huvittavaa) -  ja maisemat olivat tietenkin komeita kuten aina.


Enontekiöllä majoituimme Ketomellassa Kurkelan Outin ja Paavon luona, joiden koti-ikkunasta avautui komea maisema Ounastuntureiden suuntaan, ja pihalinnustoa edustivat mm. kuukkelit ja lapintiaiset.


Lauantaiaamuna Hettaan ajellessamme näkyi Peltovuomassa iso pulmusparvi ja pari joutsenta, ja vaaliteltalla patsastellessani plokkasin ohitsemme lentävän västäräkin - joka oli samalla koko LLY:n alueen ensimmäinen tälle keväälle (joskin Rovaniemellä näkyi kuulemma samana päivänä toinenkin).

Neljä tuntia kirkonkylällä päivystettyämme ja mahdollisia äänestäjiä ja muita tuttuja jututettuamme käväisin Iinan kanssa luontokeskuksessa, josta löytyi lisää västäräkkejä ja muitakin Lauri Pappilan luomuksia.


'
Kotimatkalla pistäydyimme Sotkajärven lintutornilla. Keskellä lumista järveä kökötti joutsen ja järven yli lensi merikotka.


Muuten paluumatka oli linnustollisesti hiljainen.


Sunnuntaiaamuna laitoin pihalle verkot pyyntiin ja rengastin muutamassa tunnissa 75 urpiaista, kolme vihervarpusta, tundraurpiaisen, talitiaisen ja keltasirkun.




Aamun aikana pihassa pistäytyi myös räkättirastas ja sinne kuului harmaalokkien kailotusta, ja verkkoja poistaessani vilahti takapihan kuusten alla mahdollinen mustarastas. Illan ohjelmassa olikin sitten Kemijärven yrittäjien järjestämä suuri vaalipaneeli.