maanantai 13. heinäkuuta 2015

6.-13.7.2015 - keskikesän touhuilua

Pyhätunturin retken jälkeen olivat ohjelmassa mm. Kemijärven yöttömien öiden musiikkifestivaalit, joten muu retkeily jäi aika olemattomiin. Erikoisin bongaus noin 600 metrin päässä kotoamme sijaitsevalta festareiden päälavalta oli legendaarinen Boney M. Sunnuntaina ajelimme Ranuan Simojärvelle rippijuhliin ja jäimme samalla muutamaksi päiväksi appivanhempien luo. Maanantaina rengastin pihapiiristä neljä kirjosieppopoikuetta eli yhteensä 24 poikasta. Illalla kävin Topin tornilla tsekkaamassa alueen lintutilanteen. Lintutornille kävellessäni säikäytin lentoon riekkopoikueen ja heti torniin noustuani lampien yllä lensi vanha merikotka.

Tiistaina kävin Iinan ja serkkunsa Tiian kanssa samoilla lammilla rengastamassa harmaalokkeja. Retki onnistui oikein mainiosti ja saimme 11 komeaa lokkinuorukaista renkaisiin.



Keskiviikosta torstaihin olin Iinan kanssa Oulussa pikaisella sairaalareissulla, mutta seuraavat lintuhavainnot kirjasin vasta lauantai-iltana kun rengastin kotipihasta pari nuorta räkättirastasta. Puolenyön jälkeen suuntasin sitten Isokylälle katsastamaan peltojen kahlaajatilannetta, mutta hiljaista oli. En löytänyt ainoatakaan kuovin tai pikkukuovin poikasta, mutta kolme nuorta töyhtöhyyppää sentään.


Kylmän ja hämmästyttävän pimeän yöretken muita havaintoja olivat lehtokurppa, suopöllö ja ruokokerttunen.

Sunnuntaista maanantaihin rengastelin taas jonkin verran pihalintuja, ja napsin samalla nuorista linnuista loisnäytteitä (= muutamia lintukärpäsiä) Oulun yliopiston tutkimuksia varten. Renkaan sai jalkaansa 11 viherpeippoa, kaksi räkättirastasta, kaksi harakkaa, kaksi pikkuvarpusta, yksi varpunen ja yksi talitiainen.