torstai 24. syyskuuta 2015

20.9.2015 - kabareet Tauvossa

Sunnuntai valkeni selkeänä ja tyynenä, joten odotukset päivän suhteen olivat korkealla. Yllättäen verkoilla oli kuitenkin jopa edellispäivää hiljaisempaa. Asema-alueella pyöri taas ainakin kaksi taigauunilintua, mutta kaikki verkkoihin eksyneet fyllarit olivat edelleen vain pajulintuja ja tiltaltteja. Iloksemme Hanna kantoi kuitenkin verkoilta pari mukavaa yllätyspussia, joista ensimmäisessä oli komea vanha cabaret -tyyppinen urpiainen, joka oli samalla ensimmäinen rengastamani "ruskourpiainen".




Toisesta yllätyspussista putkahti esiin yllättävän iso ja komea vanha kivitaskukoiras, jota tutkiessamme pohdimme jopa leucorhoa -alalajin mahdollisuutta.



Myös Tynjälän Matti ja Annikki saapuivat asemalle jo aamusella, ja suunnistivat aamukahvien jälkeen Ulkonokan kierrokselle meidän muiden tyytyessä kiertämään verkkoja ja staijaamaan tornissa.


Aamupäivän muita verkkolajeja olivat mm. pikkutikka, punatulkku ja kuusitiainen.




Edellispäivinä oli pitkin Pohjois-Suomea kuulunut viestejä hurjasta valkoposkihanhimuutosta, ja mekin näimme aamun aikana yli 400 valkoposkea. Mukava yllätys oli myös kaksi muuttomatkalla ollutta räyskää, ja kelluipa nokan edustalla parvi kyhmyjoutseniakin.


Iltapäivällä lintujen tulo loppui kokonaan, joten laitoimme verkot pauloille tulevia rengastajia odottamaan, siivosimme aseman, hoidimme paperityöt loppuun ja lähdimme palailemaan kuka minnekin. Viikonlopun rengastussaldoksi kertyi 118 rengastusta, jotka jakautuivat seuraavasti: punarinta 21, pajusirkku 18, talitiainen 11, hömötiainen 10, pajulintu 9, pyrstötiainen ja urpiainen 7, tiltaltti 6, sinitiainen 5, punatulkku ja peippo 3, helmipöllö, niittykirvinen, laulurastas, hippiäinen ja keltasirkku 2 sekä pikkutikka, käpytikka, varpuspöllö, sinirinta, kivitasku, räkättirastas, kuusitiainen ja järripeippo yksi kutakin.

Kotimatkan aluksi kuuntelin radiosta kun RoPS otti riemukkaan 0-2 voiton HJK:sta Veikkausliigan kärkiottelussa. Koska valkoposkia oli ollut liikkeellä myös Lapissa yritin ehtiä valoisan aikana Ranualle Toivakan pelloille asti tarkistaakseni olisiko noilla hyvillä lintupelloilla hanhia. Projekti onnistui kuin onnistuikin, sillä illan hämärtyessä laskin pellon takaosasta viitisenkymmentä valkkaria. Reissun viimeiseksi lintuhavainnoksi jäi Ulkuniemessä auton valoissa vilahtanut ja kohta myyrää matkimalla aivan lähelleni saamani suopöllö.