lauantai 23. heinäkuuta 2016

19.-22.7.2016 - Sallasta Ranualle

Tiistaina olin taas jo heti aamusta tien päällä, sillä olin lupautunut pitämään Lapin linnuista esitelmän Salla -päivillä. Sallan valtuustosalissa olikin menossa mielenkiintoinen luentosarja, jossa kuuntelin itsekin aamupäivän aikana esitykset alueen geologiasta, Värriön ilmastotutkimuksista ja meidän suhteestamme elimistössämme eläviin mikrobeihin. Aamusta jäikin parhaiten mieleen lause: "Lapsi syö multaa karaistakseen immuunijärjestelmäänsä". Ruokailtuani yhdessä muiden esitelmöitsijöiden kanssa jatkoin Piisilän Petrin luo kahvittelemaan. Reissun ainoaksi havaintomerkinnäksi tulikin Petrin pihassa sirissyt hippiäinen.

Keskiviikkona ajelimme taas Simojärvelle, jonne olivat saapuneet vaimon kaikki siskot perheineen. Luonto oli selvästi hiljentynyt loppukesän merkiksi, eikä normaalilla ulkoilulla ja iltalenkillä näkynyt tai kuulunut mitään pikkukäpylintuja erikoisempaa. Vasta torstai-iltana sain aikaiseksi käydä pienellä retkellä lähimaisemissa. Hautausmaan rannasta näkyi hyvin, että Porosaaren edustalla asui taas sääksi, ja keskiöinen pyörähdys Toivakan pelloilla tuotti vain kurjen ja kapustarinnan. Öinen maisema oli kuitenkin hieno ja tunnelmallinen.


Perjantaina kävin Veikan kanssa puoliltapäivin mutkan Kuhajärven lintutornilla. Järvellä uiskenteli kaksi härkälintupoikuetta sekä - perinteiseen tapaan myös - silkkiuikkupoikue. Tämä kun on Lapin harvoja vakituisia silkkiuikkujärviä. Nyt emojen matkassa oli kolme isoa poikasta.


Iltapäivällä kävin Topin lintutornilla, jonka edustalta sain vielä rengastettua kaksi kalatiiran poikasta. Pääosa pienen tiirayhdyskunnan poikasista (noin viisi) oli jo lennossa, mutta paria pesää haudottiin vielä. Tiiraemoja pyöri saarekkeen yllä 10 kappaletta. Harmaalokkeja näkyi yhteensä 15 vanhaa ja 24 nuorta, vanha selkälokki pyörähti myös paikalla. muuttohaukka viiletti alueen yli saaden kalatiiran peräänsä ja kahlaajia paikalla edustivat ainakin nuori kuovi, muutama liro ja kaksi naaraspukuista suokukkoa.  


Iltamyöhällä palasimme Kemijärvelle, jolloin Juujärven ja Luusuan välillä näkyi hirvi ja Itärannantien varressa puolenkymmentä uiveloa.