maanantai 3. elokuuta 2015

25.-30.7.2015 - heinäkuun loppua

Heinäkuun loppupäivien ohjelmatarjontaa edusti pääasiassa työhuoneen siivoaminen ja omien kaappieni inventointi, joka toisaalta mahdollisti oheistoimintona myös pihalintujen rengastamisen. Jakson saldoksi kertyikin ihan mukavat 52 rengastusta, joista mukavin oli verkkoon pölähtänyt nuori pohjansirkku.


Valtalajina oli viherpeippo, joita rengastin 38 kappaletta, ja kontrolloin myös monta vanhaa rengastustani.


Keltasirkkuja tuli neljä - yksi vanha ja kolme nuorta.



Neljä pikkuvarpusta olivat kaikki maastopoikasia.



Muita rengastuksia edustivat kaksi talitiaista, kaksi vihervarpusta ja nuori punarinta.




Torstaina kävin aamusella myös Jätevesijärvellä. Tiibetinhanhi ja punasotka olivat edelleen paikalla, mutta muuten lintuja näkyi edelliskertaa vähemmän. Telkkiä laskin nyt 75, tukkasotkia 72 (mm. viisi poikuetta), taveja (vain) 40, sinisorsia 15, haapanoita 12, jouhisorsia 8, uiveloita 8 sekä yhden tukkakoskelon. Kahlaajalajisto oli samaa kuin viimeksikin - liroja näkyi 7, rantasipejä 4, lapinsirrejä 3 ja tyllejä 2. Poikkeuksellista oli kuitenkin törmäpääskyjen kerääntyminen altaan vierustalla kulkeville sähkölangoille, mistä laskin 130 pääskyä.


Illalla ajelimme Simojärvelle, ja matkan varrella näimme yksittäiset selkälokit Lautasalmella ja Hoppulassa. Kotiuduttuamme viimein Aittoniemen mökille menin klo 23:15 käymään rannassa kaukoputkeni kanssa. Putkea pystyttäessäni alkoi tyyneltä järveltä kuulua rantasipien ääntä ja huomasin ison kahlaajaparven lentävän selällä. Nappasin linnut putkeen ja ehdin laskea etelään painelleesta parvesta ainakin 60 rantasipiä! Kävin välillä mökillä ja kun palasin rantaan vähän ennen puoltayötä meni järvellä vielä seitsemän sipin parvi.