Vuorokausi vaihtui jossakin Sodankylän pohjoisosissa teerten pulputtaessa, käkien kukkuessa ja laulurastaiden luritellessa. Porttipahdan patovallin edusta oli täyttynyt ajojäistä, mutta avoimella selällä ui kolme kaakkuria ja tien varressa näkyi koppelon lisäksi riekko. Jostakin saimme harmaalokinkin... Ilmakkiaavalla jänkäsirriäinen, töyhtöhyyppä ja kuovi olivat samoilla sijoilla kuin lauantainakin, ja jängän puolella pitkospuilla seikkaili allikoissa uineita poroja.
Pelkosenniemen Kairalan sillalla lauloi keltasirkku ja koukattuamme kylältä Kemijoen itäpuolella kulkevalle tielle löysimme kohta suopöllönkin. Juuri ennen Arvosjoen siltaa tien yli lensi todennäköinen helmipöllö, mutta jätimme vähän turhan huonosti näkemämme linnun kuitenkin määrittämättä. Aamun ensimmäinen punarinta lauloi sentään paikalla.
Kemijärven puolella tien ylle ilmaantui yllätykseksemme saalista kantava sääksi. Ja toinenkin peto saatiin jonkin ajan päästä, kun pääsin puolestani yllättämään Allun kaukoputkeeni poimimallani merikotkan poikasella.
Edellispäivän sateet olivat synnyttäneet melkoisia usvapilviä. Jousilammen kohdalla sähköjohdolla torkkuneet kalatiirat hoituivat usvasta huolimatta, mutta lapasorsan etsiminen Isokylän lammilta osoittautui turhan hankalaksi. Pitkälläsillalla sumu ei enää haitannut ja härkälintuparin ohella löysimme tyyneltä järveltä iloksemme myös lapasotkaparin. Toisen iloisen vesilintuyllärin tarjosivat heinätavit, jotka olivat Ahvensalmella täsmälleen samassa paikassa, jossa olin katsellut niitä tiistaina koulumme alaluokkalaisten kanssa. Muita uusia lajeja, jotka pikapyörähdys aamuun heräilevässä Kemijärven keskustassa ja Halosenrannalla meille toivat olivat lehtokurppa, sepelkyyhky, lehtokerttu, hömö-, sini- ja talitiainen, varpunen, peippo, punatulkku ja määrittämätön käpylintulaji.
Seuraavaksi ajoimme Rovaniemelle, jonne saapuessamme tien ylittävällä liikennemerkillä istui heti kaksi naakkaa. Keksimme ottaa ensimmäiseksi kohteeksemme Vitikanpään rantatien, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Muutaman minuutin sisään löysimme (harmaasiepon lisäksi) hernekertun, punavarpusen ja satakielen - joka tykitti menemään keskellä Ounasjokea olevassa saaressa! (Tai itse asiassa löysimme ilmeisesti kaksikin eri satakieltä, kuten paikalla käyneet bongarit myöhemmin vahvistivat. Me vaan ihmettelimme kuinka linnun ääni voikaan kuulua niin hyvin, vaikka vaihdoimme vähän väliä paikkaa...).
Pikapyörähdys Aronperälle tuotti pikkutyllin ja Harjulammelta löysimme kolmen silkkiuikun lisäksi kaipaamamme lapasorsankin. Niskanperällä kävimme etsimässä kiurua, mutta jouduimme tyytymään aamun toiseen punavarpuseen. Joissakin liikennevaloissa seistessämme blokkasin tien varresta pari pikkuvarpusta ja kova yritys ydinkeskustassa tuotti viimein pulunkin. Fasaanikukko löytyi sen sijaan Pöykkölästä yllättävänkin kivuttomasti.
Keräkurmitsajahdissa sotkemamme aikataulu puski koko ajan päälle, ja etenemisemme oli sen mukaista. Kivitaipaleen Kivijärvellä kulutimme taas vähän turhankin paljon aikaa, vaikka paikalta hakemamme mustakurkku-uikku näyttäytyikin melkein heti sinne saavuttuamme. Vanttauskosken pato ei yllätyksiä tarjonnut, mutta rinnetien varressa lauloi pari tiltalttia. Auttikönkäällä aikataulumme oli jo niin tiukilla, että kävimme vain vilkaisemassa padolla pesivän koskikaran emmekä lähteneet edes etsimään paikalla mahdollisesti olevaa virtavästäräkkiä - sillä halusimme ehdottomasti varata ainakin tunnin viimeiseen etappiimme Korouomaan.
Saavuttuamme viimein Korouoman P -paikalle painelimme saman tien puolijuoksua kanjonin pohjalle saakka. Tosin sen verran jouduimme pysähtymään matkalla, että määritimme lähikuusista kuuluneen sirinän hippiäiseksi ja kikityksen käpytikaksi. Päästyämme alas kävelimme ensin jääputoukselle, jossa totesimme meillä olevan tasan tunnin kisa-aikaa jäljellä. Sen ajan aioimme käyttää kuten edellisvuosinakin - eli ripeään kävelyyn Piippukodalta Pirunkirkon laavulle.
Heti alkumatkasta lauloi taas tiltaltti, ja jonkin matkaa käveltyämme kuulimme rautiaisenkin. Seuraava uusi laji oli jonkin putouksen kohinan takaa kuulunut peukaloinen ja kohta sen jälkeen havahduin taas tuttuun säkeeseen... Lähikoivuista kuului pikkuhiljaa etenevän idänuunilinnun laulua!
Matka jatkui, ja pääsimme huokaisemaan helpotuksesta kun kuulimme viimein kovasti kaipaamamme metsäviklon lentoäänen. Ja ralliajan lähestyessä loppua kuului vielä yksi odottamamme ääni eli puukiipijän sirinä.
Kellon näyttäessä 10:30 olimme vielä matkalla Pirunkirkolle, mutta onneksemme loppumatka ei olisi enää uusia lajeja tarjonnutkaan. Allu laittoi laavulle tulet ja söimme siellä herkullisen lounaan - ja siinä sivussa yritimme uupuneina ynnäillä vuorokauden lajimääräämme, joka näytti yllättävänkin hyvältä...
Uusi ralliennätys oli syntynyt, sillä laskujemme mukaan olimme havainneet peräti 121 lajia.
Paluumatka Piippukodalle tuntui loputtoman pitkältä, ja hiljalleen lompsiessamme näimme suruvaipan ja havaitsimme vielä pyyn ja palokärjen, joita emme ralliin olleet saaneet.
Piippukodalla loikoilimme vartin ja Allu ehti nukahtaakin ennen kuin jaksoimme kiivetä autopaikalle. Kävimme vielä Auttin kievarissa kahvilla ennen kuin Allu heitti minut kotiin väsyneenä mutta oikein tyytyväisenä reissuumme.
