sunnuntai 31. tammikuuta 2016

31.1.2016 - pihapinnausta

Sunnuntaiaamun päätapahtumana piti olla pihabongaus omalla pihalla. Äkäiseen se alkoikin, kun juuri herättyäni emäntä totesi, että ikkunan takana lensi teeri! Ehdin jo luulla nuijanneeni linnun, mutta kauempaa löytyi puun latvasta toinen, ja kohta niitä taas lensi sairaalan suunnassa niin, että ynnäsin sieltä peräti kahdeksan lintua. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun näin teeriä kotipihasta tai ylipäänsä Kemijärven keskusta-alueella.

Yöllä oli tullut taas reilusti lunta, joten pihapuut olivat paksulti lumen peitossa, mikä hankaloitti pihalintujen laskemista. Jonkinmoista lisähäiriötä aiheuttivat myös siellä täällä kolaavat naapurit sekä pihaan eksynyt kissa - mutta siitä huolimatta pihabongaustunti tarjosi teerten lisäksi käpytikan, hömötiaisen, kolme sinitiaista, 12 talitiaista, kaksi harakkaa, variksen, 12 varpusta, neljä pikkuvarpusta, viherpeipon ja 10 keltasirkkua. Teerten ohella toinen yllättäjä oli kuitenkin kesykyyhky, sillä näin naapurin pihan yllä pyrähtävän poikkeuksellisen ison puluparven - ja hiippailtuani lähemmäs laskin siitä ainakin (Kemijärven oloissa ennätykselliset) 40 lintua!

Iltapäivällä kävin vielä Veikan kanssa Tohmossa etsimässä pyytä tai jotain muuta viime hetken lajia LLY:n kuntakohtaiseen talvilintukisaan, mutta ainoa mainittava siivekäs oli koristeomenapuustaan jälleen löytynyt räkätti.


Päivän lumitöiden yhteydessä pihan ylitti kolme korppia, mistä sain kaipaamani (päivän toisen) ekovuodarin. Talvilintukisan lopun jo häämöttäessä kävin vielä Veikan kanssa ilta-ajelulla, eli pyörähdimme Oinaan suunnalla pöllöretkellä, mutta lauhasta ja tyynestä kelistä huolimatta tarjolla oli vain hiljaisuutta. Siitä(kin) huolimatta olin päässyt jo edellispäivän pikkutikalla tavoitteeseeni, eli olin tehnyt oman ennätykseni LLY:n alueen talvilintukisassa. Aika näyttää millaiseen sijoitukseen se riittää...