torstai 29. lokakuuta 2015

16.10.2015 - kohti Sapporoa

Perjantaiaamuna jätimme jäähyväiset Sobetsulle ja lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa kohti Sapporoa. Yhden kerran bussimme pysähtyi kuitenkin vielä Sobetsussa, kun eräs paikallinen isäntä halusi ehdottomasti esitellä meille päätien varteen rakentamansa kukkapenkin, jossa kasvoi hänen Lapista tuomiaan kulleroita! 


Sobetsun ja Noboribetsun väliltä löytyi pari pysähtymisen arvoista maisemakohdetta, joista jälkimmäinen sijaitsi 930 metrin korkeudessa merenpinnasta.



Aamupäivän pääkohteemme oli Noboribetsun "vanhan ajan kylä", jossa pääsimme seuraamaan mm. Ninja -aiheisia näytöksiä.


Parhaillaan oli menossa paikallisten "lumikärpästen" joukkoesiintyminen, ja tien päälle päästyämme bussikuskimme Tanaka joutui välillä pesemään tuulilasin, jottei näkyvyys mennyt ihan kokonaan.


Iltapäivän kohteena oli Mitsui Outlet Park -niminen valtava ostoskeskuskompleksi. Muiden sännättyä sisään shoppailemaan etsin itse lähimmän metsäalueen, jossa pyörin reilun tunteroisen eli pimeän tuloon asti tutkailemassa alueen linnustoa. 

Paksunokkavariksia näkyi sekä lennossa että paikallisena...



...ja nyt pääsin viimeinkin kuvaamaan myös moneen kertaan vain vilaukselta näkemäni japaninbulbulin.


Muut kohtaamani lajit olivat valitettavankin tavallisia, sillä yli lentäneen haarahaukan ohella löysin metsiköstä vain käpytikkoja, talitiaisia ja järripeippoja.



Illaksi ajelimme Sapporoon reissumme viimeiseen majapaikkaan, eli vähintäänkin eksoottiseen Monterey -hotelliin.