keskiviikko 15. lokakuuta 2014

14.-15.10.2014 - pihapyyntiä ja joutsenlaskentaa

Tiistaina heräsin kahdeksan maissa ja virittelin piharuokintojen ympärille pari lintuverkkoa. Pihapiirissä kuhisi räkätti- ja punakylkirastaita ja tilhiä, ja kylmän yön jäljiltä myös tiaiset olivat liikekannalla. Sainkin päivän mittaan kiinni 20 tali-, viisi sini- ja kolme hömötiaista.




Mielenkiintoiselta tuntui se, että osa sinitiaisista oli vielä nuoruuspukuisia.


Yhden yksilön voimin verkkoihin eksyivät myös järripeippo, viherpeippo ja harakka.




Myös varpusia kävi ruokinnalla - ja puhtaiden yksilöiden ohella sain kiinni yhden risteymälinnunkin.





Iltasella pyörähdin Pitkälläsillalla, jonne näkyi 525 joutsenta.

Tiistain ja keskiviikon välinen yö oli jo reilusti pakkasyö, mutta aamupyynnin tulos jäi alle kymmeneen rengastukseen. Edellispäiväisen lajiston lisäksi kuulin aamulla laulurastaan tiksutusta ja pihalla piipahti peipponaaras. Iltapäivällä kävin taas kiikaroimassa keskustan vesialueiden linnustoa. Alakallaanvaarassa ei näkynyt kuin jokunen uivelo ja tukkaskoskelo, mutta Pitkänsillan ympärillä oli paljon nähtävää. Laskin sillan levikkeeltä 680 joutsenta, joiden seurassa oli mm. 64 sinisorsaa ja jokunen haapana, telkkä, tukkasotka ja uivelo. Mustalintuja näkyi yhteensä 35 ja sillan eteläpuolelta löytyi lapasotkapari.


Joutsenia ynnäillessäni putken kuvaan osui kaksi joen yllä kisailevaa lintua, joista toinen oli varis ja toinen - hiiripöllö! Lintujen tiet erkanivat saman tien, jonka jälkeen pöllö jatkoi kohti Perävaaraa, ja laskeutui viimein rantapuun latvaan. Yllättävä havainto oli myöskin merimetso, jonka löysin istumasta Kalkonniemen ja Termusniemen väliseltä voimalinjalta! Piipahdin illan jo hämärtyessä vielä Riekonniemessä ja Pöyliöjärvellä, mutta lisähaviksia ei enää kertynyt.