torstai 24. syyskuuta 2015

19.9.2015 - Ulkonokalla tuulee taas

Lauantaiaamu valkeni iloksemme sateettomana, vaikka edellispäivänä ja vielä yölläkin tuli vettä välillä todella paljon. Aamun ensimmäiset verkkokierrokset tuottivat lähinnä punarintoja, jokusen pajusirkun ja urpiaisen sekä sinirinnan. Pikkuhiljaa alkoi liikkua myös hömö-, sini- ja talitiaisia sekä iloksemme myös pyrstötiaisia.



Jossakin vaiheessa aamua lintuja oli käsiteltävänä sentään jo sen verran, että muut miehittäjät (eli Janne, Hanna ja Peunan Antti) kävivät verkoilla, ja itse istuin asemalla mittaamassa, punnitsemassa ja rengastamassa niitä. Soitimme useammallakin eri atrapilla taigauunilinnun ääntä, ja havaitsimmekin aamun aikana todennäköisesti ainakin neljä eri inoa, mutta verkkoon ei yksikään niistä suostunut lentämään. Sen sijaan pajulintuja ja tiltaltteja roikkui tuon tuostakin atrappien luona ja muuallakin, ja saimme kiinni pari hippiäistäkin.


Muutamat piipahdukset tornissa tuottivat mm. kahdeksan Ulkonokalla viihtynyttä merikotkaa ja yksinäisen töyhtöhyypän, ja yhdellä verkkokierroksella näimme nokan päällä rundailevan muuttohaukan.


Iltapäivällä suljimme verkot ja kävimme kiertämässä Ulkonokan melkoisessa länsipuhurissa. Edellispäivän rankkasateet ja tuulinen keli olivat todennäköisesti meille pelkkää plussaa, sillä nokalta löytyi oikein mukavasti kahlaajia. Kovassa tuulessa niiden laskeminen oli melkoisen haastavaa, mutta ynnäsimme kierrokselta ainakin 200 suosirriä, 35 kapustarintaa, 10 suokukkoa, 9 tundrakurmitsaa, kolme tylliä, pulmussirriä ja taivaanvuohta, kaksi isosirriä ja mustavikloa sekä jänkäkurpan! Munahiedan reunamilla istuskeli kolmisenkymmentä talvipukuista naurulokkia ja vähän matkan päässä niistä parikymmentä merilokkia. Niittykirvisiä oli kymmenittäin, kiuruja vajaa kymmenen, lapinsirkkuja neljä ja löysimme vielä yhden keltavästäräkinkin, mutta mitään sen kummempaa ei avomaiden komppaaminen tuottanut. Merikylänlahden puolella lepäili satamäärin sorsia, joista pääosa oli haapanoita (320), taveja (110) ja sinisorsia (80), ja Ulkonokan reunamilta saimme siivilleen myös puolenkymmentä riekkoa.  

Iltapyynnin tuloksena saimme varpuspöllön, mutta helmareista ei kuulunut nyt äännähdystäkään.