keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

2.6.2016 - mumelo!

PPLY -rallin jälkeen iskivät taas koulukiireet, ja toukokuun viimeisten päivien havismerkinnät jäivät todella vähiin. Yhtenä yönä pistäydyin sentään pikaisesti Tapionniemessä etsimässä sieltä Tiiraan ilmoitettua pensassirkkalintua, mutta mitään muutamaa lehtokurppaa erikoisempaa ei vastaani tullut. Kuun viimeisenä päivänä oli koulullamme liikuntapäivä, ja siinä ohessa kuulin urheilukentälle tilhen ja näin kevään ensimmäisen harmaasiepon. Iltapäivän pyöräretki kaupungille tuotti toisen harmaasiepon, punavarpusen ja muutamia räystäspääskyjä, muttei mitään sen kummempaa. Kesäkuun ensimmäisenä ehdin pyörähtää Pitkälläsillalla laskemassa sen ympäristöstä 260 telkkää ja kuusi mustalintua.

Torstaiaamuna pelasimme aamulla sählyä koulumme 9. luokkalaisia vastaan ja iltapäivällä jalkapalloa Isokylän koulun henkilökuntaa vastaan, mutta siitäkin huolimatta lähdin alkuillasta pitkään suunnittelemalleni pyöräretkelle Kallaanvaaran Jätevesijärvelle tavoitteenani löytää vesipääsky tai joku muu mukava kahlaaja ekopinnaksi. Rantaan päästyäni hämmästyin heti lintupaljoutta, sillä lokkeja oli paikalla edelleen todella paljon - samoin kuin vesilintuja. Kiikaroin ensin läpi lähialueen vähät turvelautat, joilta löytyi ilokseni pikkusirri sekä toistakymmentä suokukkoa. Vesilinnuista punasotkakoiras oli aivan edessäni ja kauempana näkyi iso joukko telkkiä, tukkasotkia, peräti kaksi heinatavikoirasta ja... Yhtäkkiä putken kuvassa ui mustapäinen lokki, jolla oli selvät valkeat silmäkulmat, voimakas punainen nokka ja vaaleat siivet. Juhlapukuinen mustanmerenlokki!

Koska lintu oli mukavan lähellä kaivoin saman tien kännykän taskustani ja aloin räpsiä kuvia kaukoputkeni läpi, ja todettuani saaneeni riittävästi todistusaineistoa kasaan tästä hämmästyttävästä lintuvieraasta aloin värkätä hälytysviestiä Lintutiedotukseen - ja laitoin samalla oheisen kuvan kuvaviestinä pikkubroidillekin saatetekstinä vain "Hupsista!" - tai jotain muuta yhtä älykästä...


Bongausnuottien väkertäminen vei jonkin aikaa, sillä olin suljetulla tehdasalueella, jonne en saanut ketään opastaa, mutta aikaisempien vuosien tiibetinhanhibongareille laatimani nuotit olivat tallessa ja niinpä laitoin samantien kulkuohjeet Kallaanvaaran rinteen hyvälle tarkkailupaikalle menemään mahdollisille bongareille.

Seuraavaksi aloin laskea tarkemmin altaan muita lintuja ja kohta löysin keskeltä allasta puolenkymmentä vesipääskyäkin. Naurulokkeja oli ainakin 300, pikkulokkeja 170, telkkiä 120, tukkasotkia 60 ja uiveloita 12. Jouhisorsia näkyi ainakin kaksi paria, lapasorsia yhteensä neljä, härkälintuja kaksi ja sinisorsien seasta löytyi yksi "kööpenhaminalaisen" värimuodon lintu. Mumelon kadottua lokkipaljouteen kävin kävelemässä lenkin altaan reunalla, jossa kahlaajalajistoa edustivat aikaisemmin mainittujen lajien lisäksi myös mm. pikkutylli, tylli, lapinsirri, punajalka-, musta- ja valkoviklo, liro ja taivaanvuohi sekä pari kiertelevää pikkukuovia.

Palasin kierroksen lopuksi lokin löytöpaikalle, ja siellähän se taas kellui muiden lokkien seurassa.




Sieltä lintu jatkoi naurulokkiletkan matkassa vedenpuhdistusaltaiden vieressä kulkevalle kaiteelle, josta sain siitä vielä muutaman kuvan.


Kotimatkalla kuulin Kallaanvaarassa kevään ensimmäisen lehtokertun, jonka jälkeen olikin mukava ajella kotiin ansaituille pinnakahveille - Lapin ensimmäinen mustanmerenlokki oli minulle myös toinen spontaani elis viikon sisään, mitä oli syytäkin juhlistaa...