sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

9.-15.3.2015 - pöllöpullaa

Viikko meni taas visusti kouluhommissa ja vaalitöissä. Tiistaina ajelin illaksi Tornioon Pohjolan Sanomien vaalipaneeliin ja kävin matkan varrella etsimässä Keminmaan puolelle siirtynyttä tunturipöllöä. Räntäsateinen ja hämärä keli koitui onnenpotkuksi, sillä yleensä puoli seitsemän aikaan illalla pyyntipellolleen saapuva pöllö oli paikalla jo hyvissä ajoin ennen viittä patsastelemassa suuren voimalinjapylvään päällä.


Onnistunutta bongausta oli hyvä juhlistaa paneeliin osallistuneille (ja yleisöllekin) tarjotuilla kahveilla ja teemaan sopivalla leivonnaisella.


Keskiviikkona oli vuorossa sote-järjestöjen paneeli aivan Rovaniemen torin vieressä - eli kaupungin varmimmassa naakkapaikassa. Autoa parkkeeratessani laskinkin torin ympäristöstä 10 naakkaa.


Torstain paneeli oli puolestaan Kemissä, jonne mennessä kävin kiikaroimassa Isohaaran padon edustan. Sula-alue oli kuitenkin tyhjä eikä jäälläkään istunut kuin 30 varista ja pari naakkaa.

Viikonloppu meni sitten kokonaan "paperitöissä" - eli käytännössä tietokoneen ääressä. Vaalikoneisiin vastailun ohella sain viimeinkin valmiiksi myös Linnut -vuosikirjaan kokoamani Lapin faunistisen taulukon vuodelta 2013 ja aloin kirjoittamaan omaa osuuttani ko. vuosikirjan pikkuharvinaisuuskatsauksesta. Lauantai ja sunnuntai olivat aurinkoisia ja tyyniä päiviä, joten pidin muun puuhastelun ohessa lintuverkkoja pyynnissä. Keväisestä kelistä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - lauantain rengastussaalis jäi viiteen talitiaiseen ja yhteen varpuseen ja sunnuntai vain yhteen viherpeippoon!