keskiviikko 13. toukokuuta 2015

6.-8.5.2015 - kohti kevättä

Lähiretket jatkuivat myös loppuviikosta. Keskiviikkona kävin iltapäivällä Veikan kanssa kävelyllä keskustan venesatamassa. Kuumalammen rannassa näkyi jonkin verran rastaita ja näin vilaukselta tummaselkäisen rastaan lentävän rantatörmää eteenpäin. Hetken päästä lintu löytyi lentämästä lammen yllä, laskeutui vastarannalle koivun latvaan ja paljastui iloksemme sepelrastaskoiraaksi. Rannoilta löytyi myös kaksi kivitaskua ja kolme leppälintua ja venesataman edustalla uiskenteli mm. 52 tukkasotkaa ja kaksi kaakkuria. Illemmalla käväisimme vielä Hannantien lietteillä, joissa tepasteli pikkutylli ja kaksi liroa.


Illalla Raution Ilkka soitti ja kertoi olevansa menossa katsomaan videota mahdollisesta trappihavainnosta… Kohta Ilkalta tulikin veret seisauttava kuvaviesti videolla patsastelleesta pikkutrapista. Rovaniemen Ylikylässä asuva Mikko Lantto oli törmännyt kuvausreissulla outoon lintuun, joka oli kohta jatkanut jokivartta kohti pohjoista - mutta oli tullut dokumentoitua sitä ennen erinomaisesti. Hetken mietin singahtamista saman tien Rovaniemelle, mutta todettuani etten ehtisi sinne millään valoisan aikaan, päätin jäädä seurailemaan tilannetta. Hoidin toki ensin hälytyksen Lintutiedotukseen samalla kun Ilkka tiedotti linnusta paikallisille harrastajille. 

Nukuin uhmallakin pitkään, vaikka ajatukset olivat ihan muualla, ja koulussa ollessani alkoikin sitten tulla viestejä siitä, että trappi oli nähty aamulla samoilla nurkilla. Yksikään lintuharrastaja ei tosin vielä ollut nähnyt lintua livenä, eikä ilmeisesti ollut edes käynyt sitä etsimässä!

Heti koulusta päästyäni lähdin tykittämään kohti Ylikylää. Hannantien lietteellä näkyi nyt pikkukuovi. Kurvasin kuitenkin ensimmäisenä Aronperälle, jota ajattelin potentiaaliseksi trappipaikaksi, ja löysin sieltä Peunan Antin. Antti oli jo ehtinyt tsekata alueen, joten lähdimme yhdessä komppaamaan alkuperäistä löytöpaikkaa ja sen lähialueita. 

Paikalla oli muutamia muitakin linnun etsijöitä, sekä löytäjä, jota pääsimme onnittelemaan huikeasta havainnosta. Mediarumba linnun ympärillä kävi kiivaana, ja päädyin itsekin antamaan kommentteja ainakin Lapin radioon, Lapin Kansaan ja MTV3:lle. Puolentoista tunnin hakemisen aikana kuitenkin vain kalatiira päätyi havikseeni, ja jouduin palaamaan Kemijärvelle kahtakin eri palaveria varten. Lintua etsittiin kuitenkin koko ilta ilman minkäänlaisia lisähavaintoja.

Perjantaina lähdin suoraan koulusta ajelemaan kohti Kuusamoa. Alkumatkan ainoaksi havainnoksi jäi Sallassa seisoskellut koppelo. Kuusamossa hyppäsin Peunan Antin autoon ja matka jatkui kohti etelää korjatessani kokeita Antin ajaessa. Valtimon Puukarissa oli sen verran hyvät tulvat, että pysähdyimme toviksi kiikaroimaan. Pajulintu, tiltaltti, metsäkirvinen ja pensastasku lauloivat ja paikalta löytyi mm. kaksi punasotkakoirasta, 90 liroa, 72 suokukkoa, 20 valkovikloa, 11 mustavikloa ja kaksi rantasipiä. Lähellä Nurmeksen rajaa lenteli myös kaksi pikkulokkia.

Seuraava pakollinen pysähdys tehtiin Kiteen Puhoksella, jossa oli iso hanhitokka pellolla. Laskimme paikalta ainakin 1300 valkoposkea, 60 tundrametsähanhea, kolme tundra- ja kolme kanadanhanhea sekä 86 kapustarintaa. Lähellä Parikkalan rajaa patsasteli tien varressa metsokukko.

Tapasimme Jannen perinteiseen tapaan Särkisalmen ABC:lla, jossa söimme ja jatkoimme Siikalahdelle. Patotien tornilla soidinsi heti puolenkymmentä luhtahuittia ja kuulimme myös jänkäkurpan. Mieleenjäävin elämys oli kuitenkin kahden kaulushaikaran lentely ja lokkimainen huutelu taivaalla niiden lajikumppanin humpatessa samalla ruovikoissa. Majotuimme Jannen ja Hannan luo härkälinnun mylvinnän saattelemana ja aloimme valmistautua aikaiseen herätykseen ja Tornien taistoon.