lauantai 20. helmikuuta 2016

20.2.2016 - Kemijärven keskustan kevätlaskenta

Lauantai oli ensimmäinen mahdollinen päivä aloittaa talvilintulaskentojen kevätkierros - ja käytinkin aamupäivän Kemijärven keskustan kiertämiseen. Kotipihassa oli heti aamusta hyvä kuhina, ja ynnäsin pihamaaltamme jo ennen taipaleelle lähtöä mm. 30 keltasirkkua, 20 pikkuvarpusta ja 20 varpusta. Ensimmäinen parempi laji tuli vastaan sairaalan rannassa, jossa ruokaili teerikana, ja Halosentiellä lensi jo yli kymmenen teertä.

Yleisesti ottaen lintuja oli liikkeellä poikkeuksellisen vähän. Esim. tiaiset olivat todella vähissä, peruslajeista käpytikkaa ja punatulkkua en havainnut lainkaan ja viherpeipon kuulin vain kertaalleen - Kiertotien varressa. Samassa paikassa pelmahti puiden latvuksiin 28 varpusta.

Lidlin kohdalle päästyäni havahtuin ensin korkealla taivaalla pyörivään parinkymmenen pikkuvarpusen parveen - ja lintujen käyttäytymisen syy paljastui saman tien, kun kaupan yllä paineli varpushaukka.

Edellispäiväinen hiiripöllö löytyi ilokseni nyt aivan kirjaston edustalta, mutta hämmästys oli suuri, kun venesataman reunalle päästyäni löysin sieltä toisen samanmoisen! Varmuuden vuoksi kävin laskennan jälkeen vielä varmistamassa, että havainnot koskivat varmasti eri yksilöitä, ja totta se oli... Linnut nököttivät edelleen lähes samoilla sijoillaan.

Laskennan tulos oli seuraava: teeri 13, varpushaukka 1, kesykyyhky 28, hiiripöllö 2, hömötiainen 2, sinitiainen 8, talitiainen 40, harakka 19, varis 17, korppi 1, varpunen 52, pikkuvarpunen 40, viherpeippo 1 ja keltasirkku 34. Näistä teertä ja hiiripöllöä en ollut aikaisemmin tällä reitillä havainnut. Ainoa laskentakaavakkeelle päätynyt nisäkäslaji oli orava.