sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

25.3.2012 - Etelä-Lapin kierros

Sunnuntaiaamuksi olin sopinut Hamarin Allanin kanssa tapaamisen Rovaniemelle "vanhaa aikaa" kello kahdeksaksi - sillä yöllä siirryttiin kesäaikaan. Ajellessani Rovaniemeä kohti jotakuinkin aikataulussa laskin jo matkalta Vikajärveltä 10 joutsenta. Shellillä nautittujen aamukahvien jälkeen jatkoimme Allun autolla ensin Niskanperälle, jossa tunturipöllö nökötti komeana suosikkikuusensa latvassa.


Niskanperältä jatkoimme Hirvaalle, jossa oli yllättävän vähän sulaa eikä yhtään lintua, ja sieltä suuntasimme koluamaan Ylitornion ja Pellon maisemia toiveenamme löytää edes jotakin... Toivelistamme kärkipäässä olivat muut isot pöllöt, lähinnä tietenkin lapinpöllö, ja harmaapäätikka, josta meillä oli jonkinlaiset nuotit Pellon Sirkkakoskelle. Koska Allulla oli mielessään selkeä reittisuunnitelma, sain itse keskittyä maisemien ihailuun ja mahdollisten siivekkäiden havainnointiin. Alkumatkalla oli kuitenkin hyvin hiljaista, joten hauskuutimme itseämme kiipeämällä jopa pariin (itselleni uuteen) lintutorniin.



Ahvenjärven tornista näimme peräti kaksi jäällä tepastelevaa joutsenta, mutta jälkimmäisestä tornista saimme tyytyä vain Portimojärven maisemiin. Myöskään kiepsahdus Tornionjokivarressa mm. Kaulinrannan kylällä ei tuottanut juuri muuta kuin variksia ja harakoita. Siirtyminen Pellon puolelle ja Sirkkakoskelle sen sijaan palkittiin maittavasti. Ensimmäinen piristävä havis oli tien yli pomppinut kärppä. Myös piha jossa harmaapäätikkapariskunta oli pitkin talvea havaittu oli helppo tunnistaa Halosen Jorman paikalle jättämien verkkokeppien perusteella - Jorma kun oli pari viikkoa aikaisemmin käynyt rengastamassa tikat piharuokinnalta. Odottelimme päätien reunassa hetken aikaa, näkyisikö tikkoja, mutta saimme tyytyä vain urpiaiseen ja kolmeen pikkuvarpuseen. Sitten päätimme kokeilla atrappia. Allu ehti soittaa atrappia ehkä vajaat kymmen sekuntia, eikä mp3:lta ennättänyt kuulua vielä kuin pari hpt:n rummutussarjaa, kun näimme jo tikan lentävän talon takana oleviin haapoihin. Sammutimme atrapin saman tien ja kaivoimme kaukoputken auton perästä, jolla sitten ihailimme hetken aikaa komeaa harmaapäätikkakoirasta.


Tikkapaikalta suunnistimme Sirkkakosken sulalle, jossa näkyi koskikara ja kaksi joutsenparia, ja kohta retkemme vieläkin niukka havaintoluettelo kasvoi myös pyyllä.


Seuraavaksi varsinaiseksi kohteeksemme valitsimme Lohinivan, jossa oli oleillut enimmillään yhdeksän lapinpöllöä. Tosin matkalla sinne kiikaroimme aika monta puronvartta ja etsimme koko ajan puunoksilta ja tolppien nokasta jotain pysäyttävää - mutta turhaan. Myöskään ajo Lohinivan läpi ja muutama pysähdys parhaimman näköisillä peltoaukeilla ei tuottanut yhtään pöllöhavaintoa. Olin kuitenkin varmistanut jo matkalla Mäkelän Jyrkiltä, että ainakin Sinetässä viihtynyt lapinpöllö oli edelleen paikalla, joten siirryimme seuraavaksi sinne. Pöllöpaikalle saavuttuamme näimme heti joukon kuvaajia, ja pitkien teleobjektiivien osoittamassa suunnassa istui sitten itse pöllö. Paikalla oli muutama rovaniemeläinen kuvaaja sekä Latjan Arin opastama Finnaturen ryhmä. Vastapalveluksena kuvauksellisuudesta Ari yritti tarjota pöllölle päivälliseksi pilkkisiiman päässä vetämäänsä myyrää, mutta ainakaan tällä kertaa ei helppo eväs linnulle kelvannut. 


Hetken aikaa lintua katseltuamme ja muutaman kuvan otettuani jätimme ammattimaisemmat kameran ulkoiluttajat paikalle ja jatkoimme omalle evästauollemme ja sitten kohti Rovaniemi Cityä. Roissa piipahdimme vielä pikaisesti Ounaskoskella ja Ounasvaaran ruokinnalla, minkä jälkeen retkemme oli paketissa ja lähdin itse palailemaan kohti Kemijärveä (jonne saavuin klo 19) ja Allu kohti Kemiä.