maanantai 31. elokuuta 2015

17.-23.8.2015 - suopursuruostetta ja loppukesän siivekkäitä

Seuraava viikko hujahti varsin arkisissa merkeissä - joskin rengastin pihaltamme maanantain, tiistain ja lauantaiaamun aikana vielä 26 viherpeippoa, kahdeksan varpusta, kaksi talitiaista, pikkuvarpusta ja keltasirkkua sekä laulu- ja räkättirastaat. Onnistuin myös tapaamaan uudelleen kesällä 2010 J -renkaalla rengastamani vanhan viherpeippokoiraan. Maanantaina törmäsin iltalenkillä kello 22 aikoihin Pöyliöjärven uimarannalla hupaisaan näkyyn, kun pyörätien vierustalla seisoskeli kaksi jänistä ja tiibetinhanhi.

Lauantaina ajelimme Simojärvelle, joskin pysähdyin matkan varrella kuvaamaan kuusia vaivaavan suopursuruostesienen itiöiden värjäämää Pieskansalmea.



Lähdettyämme taas liikkeelle lehahti Ulkuniemen rannasta aivan tien vierestä siivilleen harmaahaikara ja Seitakorvan kala-altailla kalasteli sääksi ja patsasteli satakunta varista.

Yövyimme Aittoniemen mökillä jossa yrittelin iltasella helmipöllöpyyntiä. Helmareita ei näkynyt eikä kuulunut, mutta varpuspöllöatrapin kokeileminen sai kohta vastakaikua lähimetsästä. Vähän ennen puoltayötä kuului järveltä muutaman kuovin huutelua. Keskiyöllä aloin koota pois usvan kastelemia verkkoja vihellellen samalla helmarin puputusta. Yhtäkkiä ylitseni lensi pitkäsiipinen pöllö - todennäköisesti suopöllö - joka koukkasi muutaman kerran aivan läheltäni ennen kuin katosi taas pimeyteen.

Sunnuntain vietimme Sääskilahdessa - vielä varsin kesäisissä tunnelmissa...


Iltalenkillä näkyi Kuumalammella pohjansirkku ja Ahvensalmen kentän kohdalla pyörätiellä viisi poroa.