maanantai 31. elokuuta 2015

30.8.2015 - Karjalasta kajahtaa

Aamukuudelta olin taas liikekannalla - nyt Jannen ja Hannan kanssa kohti Siikalahtea. Vietimme aamun ensi tunnit Patotien tornilla, jossa näkyikin ihan mukavasti lintuja. Parhaita olivat mm. lennosta blokatut harmaapää- ja valkoselkätikka, tien varressa elämöineet luhtakanat ja nuori sinisuohaukka. Ohitsemme lensi laskeutumispaikkaa etsinyt hupaisa kahlaajaparvi, jossa oli viiden taivaanvuohen lisäksi pikkusirri, ja jossain vaiheessa ylitsemme muutti syksyn ensimmäinen lapinsirkkukin.

Käväisimme välillä lahden muilla torneilla, jolla reissulla kuulimme muutamia pyrstötiaisia ja puukiipijän. Aamun mehiläishaukkamäärä oli tuossa vaiheessa jo puolenkymmenen linnun luokkaa, ja hysylistalle olivat löytyneet useiden ruokokerttusten lisäksi mm. lehto- ja pensaskerttujakin. Patotielle palattuamme olivat Kiljusen Jassi ja Punnosen Pekkakin ilmestyneet torniin. Leppoisa staijailu tuotti nyt mm. harmaahaikaran ja vanhan merikotkan.


Siikalahdelta jatkoimme lähipelloille, mutta lisähavainnot jäivät vähiin. Kävimme välillä pudottamassa Hannan kämpille, pakkasin kamani autooni ja ajoin Jannen perässä Särkisalmen ABC:lle syömään. Iltapäivän retkikohteeksi otimme perinteisen Saaren kierroksen, jonka parasta antia olivat isolepinkäinen, ampuhaukka ja pari sinisuohaukkaa - sekä itseäni ilahduttaneet lukuisat amiraali-, neito- ja sitruunaperhoset.

Saaren keikan jälkeen kävimme vielä Särkisalmella kahvilla ja katsomassa Pekingin MM -kisojen viimeiset urheilusuoritukset, jonka jälkeen hyppäsin taas autooni ja lähdin pitkälle kotimatkalle kohti pohjoista. Kiteellä Puhoksen pelloilla näkyi yllätyksekseni taas hanhia, ja laskin paikalta 151 kanadan- ja kuusi valkoposkihanhea. Seuraavaksi tein pienen koukkauksen kylälle, josta Kytänniemen sillalta pääsin kiikaroimaan alueella jo pitkään viihtyneitä kolmea jalohaikaraa ja kahta harmaahaikaraa. Päätyeenlahden puolella uiskenteli myös 33 kanadanhanhea.


Loppumatkan ohjelmasta vastasivat lukuisat tielle tumppautuneet eläinkunnan edustajat, sillä näin ainakin ketun, hämärässä epämiellyttävän läheltä edestäni juosseen hirven, poron ja useampiakin auton alle pyrkineitä jäniksiä. Neljästi jouduin jarruttamaan myös tien päällä lentäneiden pöllöjen takia, joista ensimmäinen saattoi olla sarvipöllö ja kolme viimeistä olivat Kemijärven puolella joskus yhden jälkeen näkemiäni suopöllöjä.