sunnuntai 16. elokuuta 2015

3.-9.8.2015 - loman loppu

Kesäloman viimeisiin päiviin kuului mm. biologian luokan varaston siivoamista lukion muuttoa varten - joka sentään palkittiin koulun pihasta blokkaamallani raakkuvalla pähkinähakilla. Loman viimeisenä pitkänä viikonloppuna Kemijärven ystävyyskaupungista Sobetsusta saapui opettajia ja oppilaita perinteiselle vierailulle, ja mekin majoitimme kolmeksi yöksi kaksi japanilaistyttöä - ja osallistuimme muutenkin pääosaan japanilaisille tarjotusta ohjelmasta. Niinpä perjantaiaamuna ajelimme bussikyydillä Luostolle ja olimme mukana LuostoClassic Goes to the Fells -retkellä, jossa kierrettiin lähimaisemissa ja kuunneltiin samalla livenä Sibeliuksen musiikkia. Oheista ryhmäkuvaa ottaessani Anitta näki lähipuissa näädän, joka kuitenkin katosi sen siliän tien...




Luostolta jatkoimme ruokailemaan Pyhätunturin laelle ravintola Tsokkaan, jonka jälkeen tutustuimme vielä porukalla luontokeskus Naavaan.


Lauantain ohjelmassa oli puolestaan laivareissu Kemijärvelle, joka tosin päättyi paluumatkalla yllättäen jo Isokylän koulun rantaan laivan laakerien alkaessa savuta.

Sunnuntaiaamuna japanilaisten juuri lähdettyä sain viestin Taavon Päiviltä, että venesatamassa oli tiibetinhanhi. Jätevesijärven tämänvuotinen lintu noudatti näköjään edeltäjiensä reittisuunnitelmia, ja uiskenteli nyt venesataman ja Kuumalammen välisessä lahdessa.


Viimeisen lomapäivän kunniaksi käväisin iltasella Rovaniemellä katsomassa RoPS:in pelin, joka olikin jo kolmas peräkkäinen kotiottelu, jonka katsoin paikan päällä...