lauantai 12. tammikuuta 2013

12.1.2013 - Ekopinnailua

Lauantain retkikohteeksi valitsin Sipovaaran ja Kallaanvaaran kaupunginosat, sillä ko. talviatlasruudusta ei oltu ilmoitettu kuin pari tämäntalvista lintuhavaintoa. Hyvän sään johdosta lähdin reissuun fillarilla, ja toivoin saavani atlashavaintojen ohella jonkun ekopinnankin. Viime vuonnahan kokosin suhteellisen tosissani LLY -vuodenpinnoja, joten ajattelin, että tänä vuonna voisi olla ihan hyvä keskittyä enemmän ekologisempaan kävellen, juosten tai polkupyörällä tapahtuvaan retkeilyyn. Samalla kun saattaisi kuntokin kohentua.


Poljin ensin Sipovaaraan, josta löysin vain joitakin harakoita, sini- ja talitiaisia, viherpeippoja, urpiaisia sekä variksen ja hömötiaisen. Kallaanvaaran puolellakin oli aluksi hyvin hiljaista. Käpytikka löytyi sentään jossakin välissä, mutta sitten hoksasin Rauhantien varressa lintulaudan, jossa oli melkoinen kuhina. Tali-, sini- ja hömötiaisten sekä varpusten lisäksi paikalla piipahti närhi ja yllätyksekseni myös lapintiainen, joka päätyikin sitten pyörälenkin parhaaksi havainnoksi. Paluumatkalla Pitkänsillan eteläpuolella tallusti järven yli kolme poroa.