Sunnuntaina päätin käydä ajelemassa lenkin Sarriojärven ympäristössä, johon muuten tutustuin ensimmäisen kerran aliupseerioppilaana huhtikuussa 1989. Siihen reissuun liittyikin paitsi ko. vuonna Pohjan Prikaatin valtakunnan julkisuuteenkin tuonutta simputusta ja omien käämieni polttamisen takia rangaistukseksi saamani paskahuusien tyhjennys -nakki, myös ylivoimainen voittomme prikaatin Ritarimalja -kilpailussa ja sen tuomat 5 kuntsaria... Tuonaikaisessa havaintovihkossani Sarriojärven taisteluleirin "retkikertomus" päättyykin toteamukseen: "Ja viimein koitti se ihana päivä, jolloin pääsimme pois tästä maanpäällisestä helvetistä, jonne en halua enää koskaan mennä. (Ainakaan huhtikuussa)." No - enpä silloin osannut aavistaa, että joskus vielä inventoisin alueen kotka- ja muuttohaukkareviireitä ja tekisin sinne ihan vapaaehtoisesti muitakin retkiä...
Pikapysähdys Jäteaseman portilla tuotti vain jokusen variksen, korpin ja harakan, ja ennen Ketolaa näkyi tien varressa monikymmenpäinen urpiaisparvi. Sarriojärven tie oli niin luminen, että jonkin aikaa sitä ajeltuani totesin, että tielle ei kannata pysähtyä, vaan ajelin tasaista vauhtia koko pätkän läpi Enijärven tielle asti - jäämättä kiinni hankeen, mutta näkemättä ampuma-alueella myöskään yhtään lintua!
Reissuni päätepiste oli Enijärvi, josta läheltä Majavan Ahtin mökkiä löysin jokivarresta kaipaamani koskikaran. Kyseessä oli ensimmäinen Tiiraan ilmoitettu talvihavainto Kemijärveltä tänä vuonna, eli kara vaikuttaa olevan meillä yllättävänkin harvalukuinen talvehtija. Lisäksi paikalla näkyi kolme urpiaista ja kuulin kertaalleen hömötiaisen - mutta siinä kaikki...
