perjantai 8. maaliskuuta 2013

8.3.2013 - Isokylän kevätlaskenta

Perjantaiaamun retkikohde oli Kemijärven Isokylä, jossa kävelin läpi perinteisen laskentareittini Kalkonniemestä Kotajoelle. Kalkonniemen pohjapadolla oli pieni sula, josta kuului jo melkoinen kohina, mutta päästyäni metsän sisään virtaavan veden ääni vaimeni ja kohta minut ympäröi parvi varoittelevia hömö-, tali- ja sinitiaisia, ja löytyipä parvesta lapintiainenkin. Muuten Kalkonniemi oli hiljainen, mutta heti Imposenniemen kärjestä löytyi taas lisää lintuja - mm. puolenkymmentä teertä.


Laskentasää oli utuinen ja tyyni ja pakkasta oli vajaa 15 astetta, eli keli oli kaikin puolin oikein mukava. Lintumaailma ei kuitenkaan (lapintiaisen lisäksi) kummempia yllätyksiä tarjonnut. Ollilanniementien haavikossa kisailleet kolme käpytikkaa jäivät kuitenkin mieleen samoin kuin Imposenniemen tienhaarassa soidinnelleet pikkukäpylinnut. Reissun varpuset ja keltasirkut löytyivät odotetusti Karsimustien varresta, jossa näkyi myös 15 harakan parvi ja yksi varpusen ja pikkuvarpusen risteymälintu. Kaikkiaan reitiltä löytyivät seuraavat linnut: teeri 7, käpytikka 5, hömötiainen 4, lapintiainen 1, sinitiainen 7, talitiainen 16, harakka 31, varis 6, varpunen 15, varpunen x pikkuvarpunen 1, viherpeippo 14, urpiainen 29, pikkukäpylintu 2, punatulkku 4 ja keltasirkku 14. Iltapäivällä rengastin vielä kotipihasta muutaman tiaisen ja urpiaisen.