lauantai 9. maaliskuuta 2013

9.3.2013 - Kemijärven keskustan kevätlaskenta

Todennäköisenä talvikauden lopetusretkenä suoritin Kemijärven keskustan talvilintulaskennan. Aloituspaikassa Uinojen ruokinnalla oli heti kova kuhina, kun paikalla vilisteli kuutisenkymmentä urpiaista. Keli oli jälleen mitä hienoin ja vaikka aamu oli kylmä tali- ja sinitiaisten laulua, viherpeippojen ryystämistä ja varpusten silputusta kuului tuon tuostakin. Sairaalan savupiipun luona pyöri yllätyksekseni kaksi kesykyyhkyä, sillä en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt puluja tässä osassa kaupunkia. Parempia lajeja kertyi varsin harvakseen. Kiertotiellä näkyi kuitenkin pikkuvarpunen ja yksi pikkuvarpusen ja varpusen risteymälintu, Pöyliöjärven rantakatajissa pyrähteli yksinäinen tilhi ja Puustellin pihasta löytyi lehtikuusesta taviokuurnapari.


Kunnon city -linnustoa edustivat mm. ABC -pylonin (tai mieluummin toteemin) päällä kevättä raakkunut varis ja Hotellin katolla päivää paistatelleet pulut, jotka kävivät välillä tepsuttelemassa S-kaupan parkkialueellakin.




Loppupätkältä löytyi vielä kymmenen keltasirkun parvi, jonka jälkeen laskentaurakka alkoikin olla valmis. Kaikkiaan reitiltä löytyivät seuraavat linnut: kesykyyhky 12, käpytikka 6, tilhi 1, hömötiainen 1, sinitiainen 18, talitiainen 40, harakka 13, varis 13, varpunen 37, pikkuvarpunen 2, varpusristeymä 1, viherpeippo 29, urpiainen 135, taviokuurna 2, punatulkku 6 ja keltasirkku 10.