Seuraavat havismerkinnät kirjasin vasta joululoman alettua sunnuntaina 20.12., jolloin kävin taas Kostamossa katsomassa kurkea.
Olin viikolla soittanut Ranuan eläinpuistoon ja saanut luvan viedä lintu sinne, jos sen vaan saisi kiinni. Seurailtuani toista tuntia hyvävointisen ja valppaan näköisen linnun ruokailua kyläläisten sille järjestämällä ruokintapaikalla (jossa tarjottiin Rengastajan käsikirjasta kaivamieni ohjeiden mukaan ainakin viljaa, kalaa ja koiranmakkaraa) tulin siihen tulokseen, ettei sitä kannata vielä edes yrittää ottaa kiinni. Ja varmemmaksi vakuudeksi lintu vielä poistui paikalta lentäen, kun lähitalon pihalla alkoi näkyä liikettä.
Päivän muita havaintoja olivat kurkipaikalla havaitsemani talvikauden ensimmäinen urpiainen ja kotipihalla muutamaan otteeseen vilahtanut varpushaukka.
Maanantaina annoin taas aamulla lintutilanneraportin Lapin radioon ja kävin sitten Veikan kanssa viemässä Iinan vajaaksi vuorokaudeksi Simojärven mummolaan. Hyödynsin reissua tsekkaamalla samalla Kaitavirran sulan. Perinteiseen tapaan paikalta löytyi taas talvehtiva vanha joutsen, ja koskikaroja näkyi peräti kymmenen, mutta mitään sen yllättävämpää ei retki tarjonnut. Sääskilahden rannassa näkyivät kuitenkin tuoreet jäljet, joiden tulkitsin kuuluvan minkille, ja Kultisalmen sulan ympärillä oli tassutellut saukko.
Ajellessani Veikan kanssa takaisin Kemijärvelle huomasin Piittisjärvellä Ristisalmen sulassa uivan koskikaran. Hetken mielijohteesta palasimme sillalle varmistamaan, että olihan uimari varmasti kara - ja samalla huomasin kauempana sulassa toisen uiskentelijan. Siellä sukelteli pikku-uikku! Ilta oli juuri pimenemässä, mutta sain napattua auton ikkunasta muutaman dokumenttikuvan linnusta, ennen kuin jatkoimme taas kotimatkaa.
Tiistaiaamuna hain Iinan jo aamuseitsemältä ja jatkoimme Rovaniemelle, jossa neidillä meni lähes koko päivä LKS:ssa. Pujahdin keskipäivällä sairaalasta pienelle tauolle, ja kipusin Ounasvaaran laella sijaitsevalle ruokinnalle. Retki olikin todella antoisa, sillä paikalla pyöri useita töyhtötiaisia, ainakin kolme pähkinähakkia, kaksi kuukkelia ja puukiipijä. Pääsin samalla lukemaan kahden hakin ja yhden kuukkelin lukurenkaatkin.
Illalla kotona odotti myös mielenkiintoinen yllätys, sillä kesäkuussa 2014 rengastamani kotkanpoika oli löytynyt syyskuussa kuolleena Venäjän Karjalasta Laatokan koillispuolelta. Havainnon teki poikkeuksellisen merkittäksi se, että mennessäni rengastamaan ko. poikuetta lähti emo yllätyksekseni lentoon pesäpuun alta, ja huomasin koko pesän romahtaneen ja vielä varsin pienten poikasten kököttävän puun juurella. Silloin huoletti kovasti, että mitenköhän ne mahtavat selvitä - mutta nyt tuli siis vastaus siihen, että kyllä maakotkakin pystyy saamaan maailmalle myös maassa varttuneet poikasensa.
Aatonaatto meni lähinnä jouluvalmisteluja tehdessä, mutta siinä sivussa laskin piharuokinnalta 25 pikkuvarpusta, 15 talitiaista, 8 viherpeippoa, 5 sinitiaista, 5 harakkaa ja hömötiaisen. Sitten alkoikin olla aika siirtyä pikkuhiljaa joulun viettoon.
