Aamusella lähdin katsastamaan, miten kevät on edennyt Kemijärven eteläosissa. Jo alkumatkasta soidinsi ukkometso keskellä ajorataa ja kohta tien varressa näkyi kaksi koppeloakin. Ensimmäisestä etapistani Juujärven Piukunniemestä näin kolme kuikkaa ja lähipellolla lenteli kevään ensimmäinen kapustarinta.
Lähtiessäni siirtymään kohti Juujärven muita peltoja lensi tien yli vähintään 50 tilhen parvi. Pelloilla taas pyöri reilun sadan järripeipon ja peipon sekaparvi, jonka lisäksi paikalla näkyi jokunen räkätti- ja kulorastas, kuovi ja pari huutelevaa kurkea.
Pikavisiitti Päiväjoentien pelloille tuotti vain muutaman teeren. Sen sijaan Hoppulasta Kemijoen penkereeltä löysin kaksi laulurastasta, kaksi metsähanhea ja kaksi kurkea. Samaan paikkaan kuului myös metsäviklon soidin ja niittykirvisen kutsuääntä.
Luusuasta Itärannantien varresta löytyi vanha tuttu vuosittain paikalla pesivä joutsenpari sekä haapanakoiras ja taustalla lauloi pajusirkku.
Viimeinen etappini Kulmunginniemen kärki tarjosi puolestaan mm. kuikan, kaksi metsähanhea, 9 tukkasotkaa, 20 isokoskeloa, 8 uiveloa ja kolme kuovia.
Loppupäivä meni lähinnä kokeita korjatessa. Kevät näkyi ja kuului kuitenkin myös kotipihassa, missä pyöri koko päivän ajan joitakin kymmeniä järripeippoja ja illan hämärtyessä aloitti punakylkirastaskin konserttinsa.
Tarinoita ja tunnelmia lintu- ja luontoretkiltä eri puolilta Lappia ja vähän muualtakin...
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
lauantai 26. huhtikuuta 2014
24.-26.4.2014 - kevät tuli viimeinkin!
Torstaiaamuna lauloi kotipihassamme rautiainen ja kouluun kiiruhtaessamme näkyi Latokummuntien varressa neljä räkättiä ja kahdeksan punakylkirastasta. Koulupäivän jälkeen ajelin lenkin Isokylällä. Imposenniemen pelloilla oli nyt pari kulorastasta ja Kaisansalmen rannalla ryysti useita järripeippoja. Kuovit olivat saapuneet ja niitä näkyi useilla pelloilla. Suurimmat parvet olivat viiden ja seitsemän sirppinokan suuruisia. Karsimustien pelloilla ruokaili nyt 47 sepelkyyhkyä. Pitkänsillan ympäristön suliin oli saapunut mm. 18 kalalokkia ja Uitonniemen sulalla oli kaksi naurulokkia.
Loppuviikko ja iso osa lauantaitakin kuluivat vaalikoneita täytellessä ja suunnatonta koevuorta peratessa. Lauantai-iltapäivänä lähdin kuitenkin taas Isokylän suuntaan. Kalkonniemen sula oli laajentunut komeasti, mutta ainoat kirjaamani linnut olivat 10 isokoskeloa. Imposenniemen pelloiltakin löytyi vain yksinäinen kuovi.
Soppelan suuntaan ajaessani huomasin Porolammen pelloilla tietä kohti lentävän sinisuohaukkakoiraan. Pysähdyttyäni kiikaroimaan sitä löysin taivaalta myös piekanan ja valkoviklon, pelloilla oli kuovi ja pari hyyppää ja ohitseni lensi parvi sepelkyyhkyjä. Seuraava pysähdys Kaisansalmella tuotti taviparin ja pari kuovia lisää.
Palattuani Isokylälle löysin Ollilantien varresta yllätyksekseni jo lapasorsaparinkin.
Muita Isokylän havaintoja edustivat mm. Karsimustien peltojen yllä lentäneet 40 sepelkyyhkyä ja Rantapolun varressa kuvaamani uivelot.
Kotajoella nappasin jonkun kuvan paikallisesta isokoskelopariskunnastakin.
Sellutehdasalueen läpikävely tuotti muutaman tavin lisää ja tehtaan portilla näkyi kaksi tilheä. Pitkänsillan edustan sulissa näkyi mm. 35 naurulokkia ja 28 telkkää.
Uitonniemen sula oli nyt tyhjä, mutta kotiin päästyäni näkyi retken viimeiseksi havainnoksi neljä tilheä.

22.-23.4.2014 - rundilla
Tiistaiaamuna ensimmäinen mitä silmäni avattuani näin oli ikkunan takana talipötköllä roikkunut kuukkeli. Aamu oli varsin vauhdikas, sillä olin muutaman aamutunnin sisällä puhelinhaastattelussa Lapin radioon Lapin lintutilanteesta ja Radio Rapuun eurovaaleista. Tehdessämme lähtöä kohti Hettaa tuli puistomestari Olli Autto piipahtamaan Kurkeloilla ja löysimme vielä Ketomellan rinteestä mustarastaskoiraan.
Seuraavat kohteemme olivat itselleni vanhastaan hyvinkin tuttu Enontekiön kunnantalo ja vanha työpaikkani Tunturi-Lapin luontokeskus, jossa piipahdimme myös tervehtimässä puistonjohtaja Pekka Sulkavaa. Luontokeskuksella ollessamme saimme viestin virallisista ehdokasnumeroistamme, jonka jälkeen ehdotin Sarille piipahdusta Enontekiön kirkolla. Hänen vaalinumerokseen kun sattui sopivasti yleinen hätänumero 112, jonka muistin olevan myös kirkon osoite (Ounastie 112). Omaksi numerokseni osui vähemmän persoonallinen 107.
Hetassa pidimme vaalitilaisuuden Jussantuvalla, josta jatkoimme vastaavaan tapahtumaan Muonion Kielaan. Illaksi ajelin vielä Sarin kanssa Kemijärvelle. Hyvin tuuliseksi muuttuneessa säässä mainittavat lintuhavainnot matkan varrelta jäivät nyt vain yhteen piekanaan ja pariin kurkeen.
Seuraavan aamun aloitimme pulla- ja kahvitarjoilun merkeissä Kemijärven Kauppapaikan pihalla. Kevään etenemisestä kertoi ylitsemme lentänyt västäräkki. Sieltä jatkoimme eurovaalitapahtumaan Lapin yliopistolle Rovaniemelle. Autooni hyppäsi myös Kemijärvellä kampanjoinut vasemmistoliiton ehdokas, oululainen Hanna Sarkkinen, jonka kanssa keskustelimme matkan aikana varsinkin Oulun Sanginjoen metsätilanteesta. Keskustelumme aikana Sari soitti oululaiselle valtuutetullemme Marja-Leena Kemppaiselle ja sai varmistuksen, että mikäli metsäasia tulee siellä vielä valtuuston käsittelyyn, on Oulun KD alueen suojelun kannalla.
Rovaniemeltä jatkoin vielä Sarin kanssa Tornioon, missä oli iltapäivän ja illan mittaan pari tapahtumaa, ennen kuin Sari lähti jatkamaan kohti Oulua ja itse lähdin palailemaan Kemijärvelle. Paluumatkalla näin Tervolan puolella isolepinkäisen ja Hirvaan Isosuvannossa satojen harmaaselkäisten lokkien seassa yhdeksän selkälokkia. Illan jo pimetessä ehdin vielä määrittää Kuolajokisuun sulalta haapanaparin ja puolenkymmentä tavia.

21.4.2014 - kohti pohjoista...
Maanantaina lähdin iltapäivällä ajelemaan kohti Kittilää ja Leviä. Olin jonkin aikaa aikaisemmin lupautunut KD:n eurovaaliehdokkaaksi, ja käsillä oli parin vuorokauden vaalikiertue europarlamentaarikko Sari Essayahin kanssa. Maisema muuttui jo Pelkosenniemelle ajellessani varsin talviseksi, mutta löytyi tien varresta sentään pari piekanaa ja Sodankylässä lekutteli tuulihaukka. Kuultuani puhelimitse Paula Lehtoselta ettei heidän pihallaan Kittilässä edellispäivänä vieraillutta tikliä ollut havaittu enää tämän päivän puolella, päätin piipahtaa pikaisesti Karinnokan lintutornilla. Tornin edustan pienen sulan luota löytyikin mm. 16 laulujoutsenta, kolme metsähanhea, merihanhi, kuusi sinisorsaa, 26 telkkää, viisi isokoskeloa, uivelo ja naurulokki.
Tornilta jatkoin Leville, jossa tapasin juuri Fuengirolasta Brysselin kautta Kittilään lentäneen Sarin ja enontekiöläisen valtuutettumme Outi Kurkelan. Pidimme Levin kylpylähotellin tiloissa muutaman tunnin vaalitilaisuuden ja jatkoimme sitten kohti Enontekiötä. Levin pohjoispuolella lumisen maiseman yllä näkyi vielä yksinäinen kurki, ja Pallastunturien kupeesta lähti tien varresta muutamaan otteeseen siivilleen pulmusia.
Illan pimetessä majoituimme Kurkeloille, jossa nautimme juhlavan aterian ja väkersin vielä yömyöhällä lintutilanneraportin Lapin radiota varten.

20.4.2014 - hiljaista vielä...
Pääsiäissunnuntaina kävin taas pyörähtämässä mutkan Isokylällä ja Sellulla. Hyvästä kelistä huolimatta lintuja oli edelleen hämmästyttävän vähän. Isokylän edustalle oli kuitenkin revennyt muutama railo, joista ynnäsin 54 sinisorsaa, 30 telkkää, viisi joutsenta, neljä isokoskeloa ja peräti 9 telkkää.
Karsimustien pelloilla näkyi vain kolme sepelkyyhkyä ja yhtä monta töyhtöhyyppää. Kotajoen sulan reunalta löytyi kevään ensimmäinen västäräkki. Sellutehtaan alue oli vielä aivan tyhjä linnuista - ainoiksi havainnoiksi jäivät harakka ja keltasirkku!

lauantai 19. huhtikuuta 2014
19.4.2014 - Ranuan reissulla
Lankalauantaina lähdimme heti aamusella koko pesueella kohti Ranuaa ja eläinpuistoa, jonne olimme saaneet vuosikortit kiitokseksi taannoisesta esitelmästäni siellä. Matkan varrella "ilahdutin" kanssamatkustajia pikapysähdyksillä sopivilla lintupaikoilla. Seitakorvan padon luota löytyikin heti yksinäinen kuovi.
Rovaniemen puolella näkyi kulorastas ja Ranuan Ristisalmella erään maatalon pihassa 15 harakkaa olivat saaneet seuraansa kolme naakkaa. Kaitavirrasta löytyi vain joutsenia, telkkiä ja sinisorsia, ja edelleen yllättävän lumisilta ja talvisilta Toivakan pelloilta niin ikään joutsenia, varpushaukka ja kovassa etelätuulessa ylitseni lentäneet kaksi pajusirkkukoirasta.
Eläinpuistossa tuuli ei päässyt pahemmin haittaamaan ja ajomatkalla ajoittain vettä vihmonut sääkin selkiytyi. Satuimme sopivasti saukkoaltaalle samaan aikaan ruokkijan kanssa, joten otukset tulivat kohta hyvin näytille.
Kotkilla näytti olevan jo pesimätouhutkin menossa.
Myös petoaitauksilla oli ruokinta käynnissä, joten otukset näyttivät välillä jopa poseeraavan yleisölleen.
Tarhaeläinten ohella paikalla näkyi jokunen varpunen, harakka, varis ja korppi.
Käväisimme puistossa myös lounaalla, vaikka ruokalista vaikuttikin vähintäänkin epäilyttävältä.
Paluumatkalla pyörähdimme iltakahveilla Simojärvellä appivanhempieni luona, jossa piharuokinnalla pyöri ainakin 15 peippoa ja vihervarpuskoiras. Kotimatkalla Juujärven Etanalahdessa näkyi tuulihaukka ja Juujärven sulalla uivelo- ja tukkasotkakoiraat. Kävimme myös mutkan Kulmunginniemen kärjessä, jossa illan pikkuhiljaa hämärtyessä näkyi joutsenten, sinisorsien, telkkien, isokoskeloiden ja harmaalokkien lisäksi 10 naurulokkia, 8 kalalokkia, (mahdollisesti Seitakorvan aamuinen) kuovi ja kaukana jäälakeudella istuskellut esiaikuinen merikotka.

perjantai 18. huhtikuuta 2014
18.4.2014 - Juujärven lenkillä
Aamu oli sateinen, mutta lähtiessäni meidän rippikoululaisen kanssa pitkänperjantain kunniaksi kirkkoon lauloi pihassa punarinta. Puoliltapäivin keli oli jo selkeytynyt ja lähdin ajelemaan kohti Kemijärven eteläosia. Ensimmäisen äkkipysäyksen aiheutti Luusuassa tien päälle tullut vanhahko merikotka, ja sitä seuraillessani lauloi lähimetsässä kulorastas.
Juujärvi oli yllätyksekseni auennut lähes kokonaan, joten suuntasin suoraan Piukunniemen kärkeen. Järvellä uiskenteli laulujoutsenen, kahdeksan isokoskelon ja seitsemän telkän lisäksi kuuden mustalinnun parvi. Järven yli lensi kanahaukka ja sen takana muutti piekana kohti pohjoista. Muutamaan kertaan kuulin myös vihervarpusen ääntä.
Seuraava stoppi kylän pelloilla tuotti kolmen töyhtöhyypän lisäksi kaksi kottaraista.
Seitakorvan padon yläpuolella oli yllätyksekseni lisää mustalintuja - kahdessa parvessa yhteensä 12 mullia. Lisukkeena tarjoiltiin kuitenkin vain muutama harmaalokki ja pari isokoskeloa. Juujärven pohjoispäähän näkyivät suunnilleen samat vesilinnut kuin kylällekin. Seitsemän sinisorsaa löytyi sentään rannan katveesta.
Kemijokivarsi ennen Luusuaa vaikutti myös ihan lupaavalta, mutta linnut puuttuivat. Peippojen laulu kuitenkin raikasi jo siellä täällä.
Viimeinen etappini oli Luusuan Kulmunginniemen kärki, jonka edustalta löytyi telkkien, isokoskeloiden ja harmaalokkien lisäksi neljä kalalokkia ja kaksi naurulokkia. Startatessani kotia kohti löytyi yhdeltä tienvarsipellolta vielä ladon katolla päivystävä tuulihaukka.
Iltapuolella kävimme koko pesueella kävelylenkillä keskustassa. Kuumalammen joutsenet olivat siirtyneet Ahvensalmelle avantouintipaikan sulaan, mutta telkät olivat edelleen paikalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)