Olin ottanut tavaksi pyöräillä koulupäivinä vasta
remontoitua Kuumalampea ympäri ja käydä samalla läpi kaupungin muitakin rantoja. Hurjan näköisestä maisemanmuokkauksesta huolimatta Kuumalammen joutsenpari oli taas saapunut pikkusaareensa pesimään. Maanantain
pyörälenkin saldoa olivat Lohelan rannassa laulanut leppälintu ja Riekonniemen
tyveltä ilmaan karannut metsäviklo. Pitkänsillan ympäristöstä löytyi jo 130
laulujoutsenta.
Tiistaina näkyi koulusta palatessa Taiteilijaniemen tyvellä jo harmaasieppokin. Iltasella kävin suljetun sellutehtaat jätevesijärvellä ja Isokylällä. Tehdasalueella näkyi pesää rakentava räystäspääsky ja altaalla nukkui lapasorsapari. Suurelta osaltaan veden alle kadonneilla turvelautoilla kahlaili kymmenkunta suokukkoa, jokunen mustaviklo ja rantasipi, ja altaan yllä lenteli kahdeksan pikkulokkia. Yllätyksekseni paikalta löytyi myös pesivä laulujoutsen. Kallaanvaaran ja Kalkonniemen risteyksen välillä näin kaksi suopöllöä ja retki päättyi Pitkänsillan edustalla lepäilleeseen 30 mustalinnun parveen ja ohi lentäneeseen härkälintuun.
Keskiviikkoiltana kävin pyöräilemässä Pitkälläsillalla, jossa vesi oli noussut harmittavasti jo lähelle tulvarajaa. Sairaalanrannan edustan pikkusaarten ympärillä lenteli naurulokkien seurana 26 pikkulokkia ja pienelle alueelle oli ahtautunut 94 joutsenta. Toivomaani ilta-arktikaa ei hyvästä kelistä huolimatta mennyt, vaan ainoa Pitkältäsillalta kirjaamani havis oli paikalla kieppunut räystäspääsky.