4.5.2013 – The Tornien taisto Siikalahdella

Herätyskello herätti reippaana aamuneljältä ja aamiaisen ja eväsleipien veistämisen jälkeen lähdin Allun kanssa lompsimaan lintutornille. Edellämme kävelleet Hanna, Janne ja Potu olivat nähneet jo valkoselkätikan pitkospuiden varrella, joten aamu alkoi lupauksia herättävästi.

Siikalahden Tornien taisto -joukkueeseen oli meidän viiden lisäksi nimetty vielä Ilpo Kuusisalo, Matti Lötjönen ja Boy Possen, joten tornissa oli tiivis tunnelma heti alusta asti. Aamuviideltä starttasi sitten kahdeksan tunnin ankara tapitus ja lajien keruu.

Peruslajeja alkoi heti ropista yllättävänkin mukavasti. Jo iltamyöhällä kuulemamme härkälinnut uiskentelivat tornin edustalla, kaulushaikara teki pari komeaa ohilentoa ja vuodareita tuli mm. mustakurkku-uikusta, kuikasta, pikkukuovista, käestä, metsäkirvisestä, leppälinnusta, pensastaskusta, kirjosieposta ja jopa tornin edustalla vähän aikaa istuskelleesta isolepinkäisestä. Yllättävä näky oli mm. seitsemän närhen määrätietoinen matkalento kohti länttä.

Yhdeksän maissa uusien lajien tulo tyrehtyi kuitenkin aivan täysin, ja liikenne taivaallakin hiljeni. Reilun tunnin odottelun jälkeen alkoi kuitenkin taas tapahtua, kun lahdelle vyöryi muutama sata uutta metsä- ja tundrahanhea lähipelloilta. Boy plokkasi hanhimassan seasta pari valkoposkea, mutta me muut nuijasimme lähisaarten taakse laskeutuneet linnut. Tornien taisto -säännöthän edellyttävät, että vähintään kahden henkilön pitää havaita laji, jotta siitä saa pisteen. Pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen hanhiparvi kuitenkin liukui esiin niin hyvin, että sain valkoposkihanhen kuitattua, ja saimme piiitkän tauon jälkeen taas uuden pinnan. Heitinkin muita kannustaakseni, että tämä oli kisan kulminaatiopiste; nyt alkaa tapahtua… Ja niin alkoikin.

Kohta Janne blokkasi meitä kohti liukuvan pedon, joka näytti heti kättelyssä erittäin lupaavalta. Eikä mennyt kuin hetki, kun totesimme löytäneemme pikkukiljukotkan. Jo toinen sponde elis allekirjoittaneelle vuorokauden sisällä!

Harmittavasti Allu oli lähtenyt jo aikoja sitten komppaamaan lähimaastoa, ja oli erävaellusmestarin innolla kadonnut näköpiiristämmekin jonnekin Siikalahden takametsiin. Yritimme radiopuhelimella nuotittaa Allulle lintua, mutta hän oli liian kaukana, eikä löytänyt korkealla taivaalla nopeasti etenevää kotkaa. Sen sijaan Patotien tornilla lintu saatiin hoidettua ja piippariviestimme ansiosta myös Tarassiin ja Pohjanrannan torneilla osattiin olla tarkkana ja lintu nähtiin myöhemmin niiltäkin. Vaikka tilanne oli suhteellisen nopea, ehti Janne saada videolle tämänkin elikseni.

Kohta pomarinan jälkeen Boy löysi taivaalta kaksi kattohaikaraa. Taas ensimmäinen ajatus oli se, että missähän Allu mahtaa nyt olla… Mutta tällä kertaa lykästi ja Allukin sai nuottiemme avulla linnut kiikariinsa.

Ja hyvä putki vaan jatkui, sillä aivan kohta tornin edustalle liukui peto, joka osoittautui haarahaukaksi. Allu oli ehtinyt retkiltään jo Patotien tornin vierustalle, ja nyt lintu oli helppo nuotittaa. Se kun kaarteli siinä vaiheessa opparin päällä.

Eikä tässä vaiheessa tuntunut enää kovinkaan kummoiselta, että taivaalta löytyi taas kaksi uutta kattohaikaraa... 

Lopputuntien aikana saimme vielä listoillemme mm. tukkakoskelon, kanahaukan, nuolihaukan, mustavariksen ja aivan viime minuuteilla keltasirkunkin, joten kellon lyödessä 13 oli meillä syytäkin olla tyytyväisiä päivän saldoon.

Taiston tauottua aloimme ynnätä havaittuja lajeja yhteen ja huomasimme tehneemme jopa uuden Siikalahden ennätyksen. Lajimäärämme oli 93 kun entinen ennätys oli 91 lajia. Iltapäivällä kuulimme vielä olleemme paras sisämaatorni muutaman muun samaan lajimäärään päässeen tornin kanssa. Taisto olikin ollut huikean tasainen, sillä lähitorneista Tarassiinlahti ja Pohjanranta jäivät meistä vain yhden lajin päähän.  

Poistuttuamme viimein tornilta ehdimme hetkisen ihailla polunvarren kukkaloistoa eli sinisenä hehkuvia imiköitä ja sinivuokkoja ennen kuin jatkoimme Jannen ja Hannan luo.

Pienen breikin jälkeen keksimme lähteä ajamaan kohti Lappeenrantaa ja siellä vielä edellispäivänä havaittua ruskosotkaa. Kaislasen parin tunnin selailu ei kuitenkaan tuottanut juuri muuta kuin rantametsässä varoitelleen tiltaltin, ison joukon punasotkia ja kolme harmaasorsaa. Potu jatkoi illaksi Mikkeliin, mutta me muut singahdimme vielä Saarelle, sillä Lappeenrannassa ollessamme tuli viesti, että jo edellispäivänä kovasti etsimämme Jannen vapunpäivänä löytämä pikkukanadanhanhi oli nähty taas. Lukuisten tavallisempien hanhien ohella löysimme kuitenkin vain pikkujoutsenen, joka oli tuon reissun ainoa parempi laji. Söimme vielä myöhäisen päivällisen ABC:lla ja puoliltaöin pääsimme viimein nukkumaan rankan mutta antoisan päivän päätteeksi.