keskiviikko 7. elokuuta 2013

1.-4.8.2013 - etelän lomatunnelmia

Torstaina kävimme jälleen Vivamossa, kun haimme muksut leiriltä. Siuntion Tupalassa näkyi tien varressa olevassa pikkulammessa laulujoutsenpari viiden poikasensa kanssa. Perjantaipäivä kului puolestaan Linnanmäellä. Tosin muun perheen ja lasten serkkujen hypätessä Pasilassa Kirkkonummen junaan jatkoin itse vastapäiseen suuntaan, ja vietin illan ja osan yöstäkin keskustassa vanhojen retkikavereitteni eli Arto Nurmelan, Kari Revon, Hans Stångin, Mikko Hujun, Petri Piisilän ja Panu Rajamäen kanssa. Oli kyllä erittäin mukava tavata kavereita, joista osaa en ollut nähnyt sitten kouluvuosien!


Lauantain ohjelmaan kuului tyttären kuskausta Lohjalle ja ilta kului serkkupojan 40 v. -synttäreillä Inkoon Degerbyssä. Yksi lintuhavaintokin tuli tehtyä, sillä Degerbyn kirkon ja juhlapaikan ympäristössä pörräsi muutamia pähkinähakkeja.

Sunnuntaina pyörähdimme taas stadissa, jossa käytimme mummiani kahvilla Kaivopuiston rannassa ja iltakin meni sukuloidessa Kirkkonummella. Iltasella sain viimein jokusen kuvan yhdestä majapaikkamme pihassa iltaisin pyörineestä syreenikiitäjästä.