sunnuntai 11. elokuuta 2013

8.-11.8.2013 - kesäloman loppu

Kesäloman viimeiset päivät olivat nekin aika hyvin ohjelmoituja. Torstaina kävin Ailanganniemessä retkioppaana ja näyttämässä lintu- ja luontokuvia yli 30 hengen japanilaisryhmälle, josta suurin osa oli Kemijärven ystävyyskaupungin Sobetsun 8 -luokkalaisia.


Iltasella laitoin sitten kotipihassa hetkeksi lintuverkot pyyntiin, ja sainkin kiinni mm. syyskauden ensimmäiset neljä hömötiaista, joista kaksi oli nuoria ja kaksi vanhaa kontrollia.


Perjantaina alkoi jo koulutyö, ja suurin osa päivästä meni lukuvuoden suunnittelukokouksessa, jonka jälkeen inventoin luokkani pakastinta (eli sinne tallettamiani itse löytämiäni tai muiden itälappilaisten minulle toimittamia kuolleina löytyneitä otuksia) iltamyöhään asti.

Lauantaiaamuna noin kello 04 purin sitten pakastimen sisällön (johon kuului kuikka, saukko, teeri, kaksi lapinpöllöä, kana-, ampu- ja niittysuohaukka, kalalokki, siili, keräkurmitsa, lehtokurppa, pohjantikka, käenpiika, haarapääsky, taviokuurna, punatulkku ja sinitiainen sekä pari tilheä, talitiaista ja viherpeippoa) isoon äitiyspakkauslaatikkoon, ajoin Rovaniemelle ja lensin Helsinkiin aamukuuden koneella. Reissun pääkohde oli KD:n puoluehallituksen kokous, mutta ajattelin, että samalla voin helpohkosti toimittaa pakastimeeni keräämäni näytteet eläinmuseolle. Saavuttuani keskustaan vähän aamukahdeksan jälkeen päätin käydä heti vilkaisemassa, jos vaikka eläinmuseolla olisi jo joku (vaikka tiesinkin museon aukeavan vasta kymmeneltä). Museo vaikutti hiljaiselta ja ovet olivat lukittuna, mutta iloiseksi yllätyksekseni huomasin kadulla pari tuttua hahmoa. Velmalan William ja Lampilan Petri olivat tulossa museolle valmistelemaan yhdeksältä alkavaa RK:n kokousta! Niinpä pääsin näytteineni saman tien sisään, purimme laatikon sisällön museon pakastimeen, vaihdoimme tovin kuulumisia ja jatkoin sitten eduskuntatalolle poikien lähtiessä omiin talkoisiinsa. Alkuillasta ehdin vielä käppäillä jonkin verran keskustassa - jossa hiippaili myös valkoposkihanhia - ennen kuin palasin kotiin iltakoneella.


Sunnuntaina pyydystin taas kotipihasta muutaman pihalinnun ja ynnäsin samalla kesäloman rengastussaldon, joka muodostui seuraavaksi: varpunen 62, vihervarpunen 44, pikkuvarpunen 31, kirjosieppo 16, harmaalokki 13, haarapääsky 11, viherpeippo 11, sääksi 8, muuttohaukka 8, kuovi 8, talitiainen 8, sinitiainen 7, käpytikka 6, pikkukuovi 5, tuulihaukka 4, selkälokki 4, kotka 2, töyhtöhyyppä 2, hömötiainen 2, kapustarinta 1, kalatiira 1, räkättirastas 1 ja keltasirkku 1. Yhteensä 256 lintua, joista tuulihaukat Posiolta ja kaikki muut Kemijärveltä ja Ranuan Simojärveltä. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä ja uusia haasteita!