keskiviikko 13. tammikuuta 2016

1.1.2016 - vuodenvaihde Auringossa

Ensimmäisen reissupäivän aamuna kävimme heti tolpille päästyämme kävelemässä lenkin hotellimme yläpuolella olevan joutomaa-alueen vierustalla. Vielä edellispäivänä oudoiksi jääneet ääntelijät alkoivat määrittyä, kun siellä täällä lauleskeli nyt kanarianhemppoja ja kanariantiltaltteja.


Kävelyreissun satoa oli myös komea afrikansinitiainen, muutamat mustarastaat ja pari monarkkiperhosta.



Huoneistomme parvekkeelta edellisiltana näkemämme vuohikatras oli ilmeisesti siirretty jonnekin muualle, mutta joutomaalla käyskenteli kanoja, kukkoja ja puluja ja alueen takana lenteli pari tuulihaukkaa.



Iltapäiväksi ja illaksi siirryimme alas kaupungille, jossa kävimme ensin uiskentelemassa suurilla merivesialtailla. Allasalueelta näki hyvin myös merelle, jossa tosin lenteli vain muutamia etelänharmaalokkeja.


Uinnin jälkeen siirryimme rantakadun puolelle, jonka edustalta löytyi mukavana yllätyksenä silkkihaikara.





Linnun ohella ehdimme ennen illan pimenemistä räpsiä kuvia myös komeista rantatyrskyistä.