14.10.2015 - Sobetsua ja tulivuoria

Ensimmäisenä Sobetsu -aamunamme aamupalalle könytessäni isäntäperheen jäsenet esittelivät innolla ikkunasta näkyvää maisemaa, jossa näkyi yön aikana satanutta lunta.

Päivä olikin kylmä ja tuulinen, mutta keli oli onneksemme pääosin aurinkoinen. Yöllä kun oli tullut vielä viikonloppuna alueella riehuneen taifuunin aiheuttamia sateita

Aamun ensimmäinen kohteemme oli paikallisen legendaarisen sumopainijan, yokozuna Kitanoumin kunniaksi perustettu museo.

Museosta löytyi myös muutamia täytettyjä lintuja ja nisäkkäitä, joista pääosa edusti ihan tuttuja lajeja.

Seuraavaksi jatkoimme läheiseen kylpylään (onseniin), joka oli kemijärveläisen Ikihirsi Oy:n rakentama, ja puutkin oli tuotu paikalle Suomesta.

Kylpylältä palatessamme näkyi Toya -järven rannassa jokunen tukkasotka sekä parvi täplänokkasorsia.

Päivän pääteemana oli tutustuminen alueen omaleimaisiin tulivuoriin. Aloitimme sen paikallisessa luontokeskuksessa, jossa oli tosin esillä myös muuta luontoa.

Luontokeskuksesta siirryimme maastoon katselemaan tulivuoritoiminnan aiheuttamia vahinkoja. Viimeisimmän purkauksen aiheuttaman mutavyöryn autioittamia rakennuksia ihmetellessämme pääsin samalla seurailemaan jonkinmoista tiaisvaellusta, kun ohitsemme paineli ainakin kuusi- ja viitatiaisia, ja rinteessä lensi useampi närhikin.

Paikallista sairaalaa ei ollut tuhonnut purkaus vaan pikkuhiljaa liikkuva tulivuoren rinne. Tästä meille esitelmöi Hokkaidon yliopiston professori Hiromu Okada.

Kävimme välillä sobetsulaisten tarjoamalla lounaalla, ja ruokapaikan pihasta pystyi jo ottamaan ensimmäiset kuvat edelleen höyryävästä Mt. Showa-shinzan -tulivuorestakin.

Jatkoimme bussillamme vuoren juurelle, jossa tutustuimme museoon, jossa oli esitelty alueen tulivuorten tutkimisen historiaa ja etenkin tulivuorille aikoinaan omistautuneen Masao Mimatsun tuotoksia.

Päivän odotetuin tapahtuma oli kuitenkin hissikyyti Mt. Usu -vuorelle ja sieltä avautuneet maisemat niin Mt. Showa-shinzan tulivuorelle kuin Toya -järvellekin.

Illan pimettyä kävimme vielä paikallisella koululla, jossa retkikuntamme nuoret (12 kpl) pelasivat sisä-yukigassenia paikallisia koululaisia vastaan. Päivän päättivät myöhäiseen iltaan asti kestäneet grillijuhlat sobetsulaisen Suomi -seuran eli Kiitos -klubin kanssa.

13.10.2015 - Hokkaidolle

Tiistaiaamuna jätimme hyvästit Tokiolle ja suuntasimme Hanedan lentokentälle, josta lähti lentomme kohti Sapporoa. Koneesta olikin vielä mukava katsella Tokion maisemia.

Pilviverhon yläpuolelta löytyi kaipaamamme Fujikin.

Hokkaidoa ennen oli melkoisia ilmakuoppia, ja kun maata alkoi viimein näkyä oli maisema mukavan maaseutumainen.

Bussimatkalla Chitosen lentokentältä Kemijärven ystävyyskaupunkiin Sobetsuun tajusimme olevamme ympäristössä, joka muistutti hämmästyttävän paljon Pohjoismaita. Puut olivat ruskassa, ensimmäiset tunnistamani puut olivat koivuja, ja vuoristoinen "tunturimaisema" oli välillä kuin Kilpisjärveltä tai Pohjois-Norjasta. Myös keli oli muuttunut rajusti, sillä helteisen aamun jälkeen hytisimme nyt kotoisan vilpoisessa syyssäässä.

Sobetsuun päästyämme pääsimme suoraan bussista paikallisten järjestämään tulojuhlaan, jossa oli esityksiä laidasta laitaan ja myös kaupunkien virallisia puheenvuoroja ja lahjojen antoa puolin ja toisin.

Juhlan jälkeen siirryimme isäntäperheiden luo, eli seuraavat kolme yötä vietimme kotimajoituksessa paikallisissa perheissä. Ilta menikin sitten omaan erittäin miellyttävään isäntäperheeseemme tutustumalla.

12.10.2015 - Taiiku no Hi

Maanantain ohjelmassa oli kiertoajelu Tokiossa, mitä toisaalta helpotti, toisaalta vaikeutti se, että kyseinen päivä oli kansallinen juhlapäivä "Taiiku no Hi" eli terveyden ja liikunnan päivä, jolloin monet puistot olivat kyllä poikkeuksellisesti auki, mutta myös väkeä oli paljon liikkeellä.

Ajelimme heti aamulla keisarillisen palatsin alueen ohi ja jalkauduimme ensimmäisenä Senso-jissa, buddhalaisella temppelialueella, joka tunnetaan myös nimeltään Asakusa Kannon.

Täällä piisasi väkeä, varsinkin kun temppelialueelta lähti vilkas ostoskatu Nakamise-dori. Välillä alueen ylitse lensi rastasmaisia äänekkäitä lintuja, joiden lajista pääsin selville vasta päiviä myöhemmin - ne olivat japaninbulbuleita.

Seuraava kohteemme oli Uenon eläintarha, jossa törmäsimme heti sisään päästyämme komeaa kenkänokkaan, jonka jälkeen bongasimme eläintarhan ykköskohteen, isopandan, ja tutustuimme muutenkin eläintarhan eläimiin.

Syötyämme lounaan Ginzassa jatkoimme Meiji Jingu -nimiselle sintolaiselle temppelialueelle.

Temppelille kuljettiin komean metsäalueen läpi, joka tarjosi lintumiehelle myös tuskastuttavia tuntemuksia, sillä lehvästöstä kuului välillä mitä kummallisimpia linnunääniä, mutta aikataulumme ei antanut myötä niiden määrittämiseen.

Kiertoajelumme päätepysäkki oli manga-, anime- sekä elektroniikkakeskuksena tunnettu Akihabaran kaupunginosa, jossa vietimme nuorison toivomuksesta nelisen tuntia tutustumalla tuon kaupunginosan vähintäänkin mielenkiintoiseen iltaelämään.

Sieltä junailimme sitten itsemme paikallisjunalla Shinjukun asemalle - joka on itse asiassa maailman vilkkain rautatieasema - ja aloitimme valmistautumisen seuraavana päivänä tapahtuvaan siirtymiseen Honshulta pääkohteeseemme Hokkaidolle.

11.10.2015 - Tokio hotel

Sunnuntaiaamuna saavuimme pitkän lennon jälkeen Nagoyan lentoasemalle, jossa meitä oli vastassa matkatoimiston opas, joka johdatti meidät paikallisjunalla rautatieasemalle ja ohjasi Tokioon suuntaavaan luotijunaan.

Mukaan saimme aamupalapakkaukset, joiden ulkonäkö ei jättänyt arvailulle varaa - olimme todellakin Japanissa.

Maisemien vilistessä ohi ehdin nähdä mm. jokusen harmaahaikaran ja useita valkoisia haikaroita sekä muutamia lokkeja ja ihan mielenkiintoisen näköisiä varpuslintuja, jotka jäivät kuitenkin vauhdin takia määrittämättä. Matalapaineisen ja pilvisen sään vuosi myös Fuji -vuori meni lähes nuijiksi, vaikka menimme aika läheltä sitä.

Iltapäivällä saavuimme Tokioon, jossa meitä oltiin taas vastassa ja saimme bussikyydin hotellillemme Shinjukun kaupunginosaan. Maisema hotellihuoneemme ikkunasta oli vaikuttava, vaikkakaan lintumiehelle se ei tarjonnut kovin paljoa virikkeitä. Mustia varislintuja (todennäköisesti sekä nokivariksia että paksunokkavariksia) sentään lenteli kaupungin yllä.

Uusi Gracery -hotelli olikin yksi koko kaupunginosan komeimpia rakennuksia, ja korkeutensa ohella se oli jo tullut tunnetuksi kahdeksannen kerroksen kohdalta kurkistavasta suuresta Godzilla -kuvatuksestansa.

Alkuillasta kävimme vielä syömässä läheisessä ravintolassa ja ilta meni tutustuessa Tokiolaiseen iltaelämään.
 

4.-10.10.2015 - hiljaiseloa...

Hailuotorallista palattuani rengastelin taas sunnuntaina ja vielä alkuviikostakin jonkin verran pihalintuja. Jakson saldoksi kertyi 33 talitiaista, 12 viherpeippoa, 11 järripeippoa, neljä kesykyyhkyä, kaksi sinitiaista ja pikkuvarpusta sekä yksittäiset hömötiainen ja varpunen.

Arkiviikko oli tohinaa täynnä ja joka illalle oli vielä erilaisia menoja, joten havismerkinnät jäivät muuten vähiin. Tiistaina pihallamme näkyi vielä peippo ja talomme katon harjalla istui ennätyksellinen 31 pulun parvi!

Lauantaiaamuna puluja oli edelleen pihapiirissä - nyt naapurin katolla, mutta ajatukset olivat jo visusti muualla, sillä aamupäivällä lähdimme viimein pitkään suunnitellulle ystävyyskaupunkiretkelle Japaniin. Tilausbussin viedessä 14 hengen ryhmäämme, jossa toimin toisena vetäjistä, kohti Rovaniemeä, lensi Kemijärven ja Rovaniemen rajalla edestämme vielä hiiripöllö.  

3.10.2015 - Hailuodon syysrallissa

Lauantaiaamuna herätys oli jo viiden aikaan ja aamukahvien jälkeen mökkimme väki jakautui kahteen joukkueeseen ja lähti kohti rallin aloituspaikkoja. Oma joukkueemme (minä, Janne, Miska ja Potu) kävi ensin tankilla ja lähdimme sitten ajelemaan kohti saaren etelärantaa. Alkumatkasta näimme heti joitakin lehtokurppia ja kohta tien varresta löytyivät myös Jassi ja Antit, jotka olivat löytäneet jo varpuspöllönkin. Seisoskelimme poikien seurassa hyvän tovin pöllön lennellessä ympärillämme, mutta noin varttia ennen rallin aloitusta pöllö kyllästyi meihin ja katosi.

Aloitimme kuitenkin oman rallirupeamamme Syökarin tien varresta rastailla, hippiäisillä, peukaloisella ja monilla muilla mukavan kivuttomasti hoituneilla varpuslinnuilla. Käpytikkoja näkyi tai kuului melkein joka pysäyksellä. Jossakin vaiheessa saimme hetkeksi seuraamme nuoren hirvestäjän, jonka kanssa juttelimme tovin, ennen kuin jatkoimme taas etelämmäksi. Kohta viereemme pysähtyi toinenkin hirvimies, joka tivasi asuntoautonsa ikkunasta ensitöikseen, että "Mitäs te täällä hortoilette? Täällä ei saa olla". Ja kun koetimme kysyä, että missä ei saa olla, mitä aluetta hän tarkoittaa, vastaus oli aika selkeä: "Koko luovossa! Painukaa muualle hortoilemaan". Ketutti ihan oikeasti kuunnella äijän uhoamista, josta ei näyttänyt loppua tulevan, kun oma porukkamme oli kuitenkin saapunut saareen Kemijärveä, Parikkalaa ja Mikkeliä myöten, joten toivotimme hänelle hyvät päivänjatkot omaan tapaamme ja jatkoimme taas matkaamme.

Riisinnokalle viimein päästyämme lintuja näkyi ympärillämme jo niin paljon, ettei aluksi oikein tiennyt mihin keskittyä. Vesilintuja oli satamäärin ja rannoilla istuskeli 11 merikotkaakin. Lajilistamme täydentyi mm. kyhmyjoutsenella, lapasotkalla, pilkkasiivellä, mustalinnulla, allilla, kaakkurilla, merimetsolla, ampuhaukalla, suosirrillä, pikkutikalla, kuusitiaisella ja pyrstötiaisella ennen kuin lähdimme palailemaan kohti Rautalettoa. Seuraavaksi päätimme pistäytyä Rautaleton mökkien rannassa, ja kohta Janne löysikin taivaalta ison kahlaajan. Nappasimme meitä lähestyvän linnun putkiimme ja suureksi hämmästykseksemme se alkoi näyttää koko ajan enemmän ja enemmän mustapyrstökuirilta. Lopulta se lensi ohitsemme siipijuovat vilkkuen ja tipahti sitten näkymättömiin Isomatalan ruovikoiden taakse. Muutamien alkureissun nuijauksien jonkin verran latistama fiilis nousi heti huimasti, sillä lokakuinen mustapyrstökuiri oli kyllä melkoinen ylläri!   

Seuraava kohteemme oli Kirkkosalmen torni, josta hoituivat mm. nokikana ja naakka - ja iloksemme pari pähkinähakkiakin. Järventakustan pelloilla näkyi satamäärin joutsenia, mutta ainoat uudet lajit saatiin taivaalla lentäneestä kuikkaparvesta ja päivän ensimmäisestä isolepinkäisestä. Yksi pysäys kylällä palkittiin varpusella ja pikkuvarpusella, jonka jälkeen siirryimme jatkamaan retkeämme saaren itäpäähän. Potinlahdella huomasimme sisarjoukkueemme päätyneen kuitenkin samaan ratkaisuun nähdessämme heidän jo komppaavan Pökönnokkaa. Lahdella uivan härkälinnun kuitattuamme jatkoimme Huikkuun, jossa näimme heti kanahaukan ja kohta löysimme mereltä taas yhden odottamattoman yllätyksen eli kanadanhanhen.  

Pökönnokan autopaikan vierestä löytyi jo aamun toinen tiltaltti ja nokalle päästyämme saimme lentoon muutamia kiuruja, suokukon, taivaanvuohen ja lopuksi pulmusenkin. Nokalta löytyi myös heinikossa piileskellyt raanakoksi ammuttu jouhisorsa.

Seuraavat etappimme, eli Ojakylänlahti, Petsamonlaituri, Pöllä, Kuivasäikkä ja Patelanselkä eivät tarjonneet muuta uutta kuin närhen – joka ilahdutti toki sekin, sillä rallin alun nuijaukset alkoivat nyt olla lehtokurppaa lukuunottamatta kuitattuina. Tässä vaiheessa rallikello alkoi näyttää uhkaavan paljon, joten paikkaa vaihdettiinkin nyt tiuhaan.

Marjaniemen kalasatamasta ei sieltäkään löytynyt mitään uutta, mutta rantahietikon puolelle laskeutui sentään kapustarinta täydentämään lajilistaamme.

Rallimme viimeinen kohde oli Keskiniemi, jossa törmäsimme jo ties kuinka monennen kerran sisarjoukkueeseemme. Pettymykseksemme rantahietikoilta ei löytynyt muuta kuin lokkeja ja räkättirastaita – eli kaipaamamme kahlaajat puuttuivat nyt täältäkin.

Kisan viimeiset minuutit käytimme oudosti rätisseen peukaloisen ihmettelemiseen, kunnes kello tuli 18 ja peli oli selvä. Purkutilaisuuteen koululle saapui tällä kertaa vain neljä joukkuetta, ja tilaisuus aloitettiin viettämällä hiljainen hetki vastikään menehtyneen ystävämme, lukuissa linturalleissakin viihtyneen ja niitä järjestäneen Kari Rannikon muistoksi. Purun edetessä saimme viimein laskettua päivän lajimäärämme, joka oli ihan mukavat 83 lajia. Tällä lajimäärällä nappasimme viimeinkin mökkimme – ja samalla myös koko rallin – ykköstilan sisarjoukkueemme joutuessa taipumaan hopealle 81 lajillaan. Pronssia sai Markkolan Juhan, Hervan Tuomaksen ja Arto Niemen poppoo 79 lajillaan. Purun loputtua kävin mökillämme kahvilla, pakkasin autoni ja hyvästelin pojat, jotka jäivät paikalle perinteiseen tapaan vielä toiseksi yöksi. Itselläni oli kuitenkin tällä kertaa niin paljon tekemättömiä hommia kotosalla, etten voinut jäädä luotoon enää seuraavaksi päiväksi, vaan ajelin yötä vasten kotosalle valmistautumaan tuleviin seikkailuihin.