maanantai 24. joulukuuta 2012

1.12.2012 - talvikauden avaus

Marraskuu oli valitettavan kiireinen ja niin retket kuin bloginkin pito jäivät muiden aktiviteettien alle. Piipahdin Helsingissä 9.-10.11. sisäministeriöllä pidetyssä KD -seminaarissa ja pikkuparlamentissa puoluehallituksen kokouksessa, ja seuraavana viikonloppuna olin sitten Turussa valvojana Kemijärven seurakunnan Maata näkyvissä -festivaalireissulla. Turun reissun yhtenä kotiintuomisena (Disciplen, Teran ja kls.:n levyjen lisäksi) oli uusi Canonin runko, joten jatkossa blogisivuille olisi taas mahdollista laittaa muitakin kuin vain kännykällä räpsittyjä kuvia. Marraskuun lopun ainoat havismerkinnät koskivat piharuokinnalle ilmaantunutta kuusitiaista ja samana päivänä eli 28.11. pihaan kuulunutta taviokuurnaa.

Joulukuun ensimmäisen päivän aamua juhlistin Tuccabajalla, jossa kävimme pienellä herraporukalla leikkauttamassa Movember -viiksemme, ja tienasimme vielä viimeiset pennoset lähinnä lintumiehistä koostuneen "Viiksitimalit" -tiimimme keräyskassaan, johon kertyikin mukavat 323 euroa - kiitos etenkin kapteenimme Nyströmin Harryn sekä Alakojolan Mikon, Suojarinteen Potun, Haapalinnan Ilkan ja veljeni Jannen. Eturauhassyöpätutkimus sai meidän kauttamme ihan hyvän potin.

Viiksistä päästyäni lähdin pitkästä aikaa retkelle, eli ajelin Luusuan ja Juujärven suuntaan tarkistamaan sulatilanteen. Retkimotivaatiota lisäsi samana päivänä alkanut Lapin talvilintuatlas, johon kaikki Tiiraan ilmoitetut lintuhavainnot automaattisesti menisivät.


Luusuassa oli vielä kohtuullisesti sulaa, mutta linnut loistivat poissaolollaan. Sen sijaan Itärannantien varressa ollut pieni sula oli mennyt umpeen ja paikalla kuulemma vielä edellispäivänä oleillut joutsen oli nyt kateissa. Bonuksena löysin kuitenkin Kemijoen jääsohjon seasta isokoskelon ennen kuin jatkoin kohti Juujärveä.

Juujärven sula oli niin ikään tyhjä mutta Peunojen ruokinnalla oli mukava vilske. Ynnäsin nopeasti pihapiiristä 12 tali- ja 3 sinitiaista, hömötiaisen, 5 harakkaa, 2 närheä, 25 varpusta, 3 pikkuvarpusta, 3 viherpeippoa, urpiaisen, 2 punatulkkua ja yllätyksekseni naaraspeipon.

Palaillessani kohti pohjoista hoksasin Hoppulassa tien sivussa ukkometson. Kaupungissa Kiertotiellä näkyi vielä yksi pikkuvarpunen ja kotipihalla pari samanmoista, 35 varpusta sekä kaksi varpusen ja pikkuvarpusen risteymälintua. Muita kotipihan lintuja edustivat 6 talitiaista, sini-, hömö- ja kuusitiainen, harakka, 4 viherpeippoa, urpiainen ja 3 punatulkkua. Päivän viimeinen lintuhavainto tuli niinkin myöhään kuin 14:58, kun kaupungin joulunavaukseen lähtiessämme huomasin naapuripihan lehtikuusessa taviokuurnan.