tiistai 3. kesäkuuta 2014

31.5.2014 - kohti pohjoista...

Lauantaina soi taas Suvivirsi ja kesäloma alkoi. Omiin velvollisuuksiini kuului vielä päättötodistusten jako valvontaluokkani oppilaille, ja kevätjuhlan jälkeen piipahdin yhden oppilaan valmistujaisjuhlassa, mutta sitten alkoi pakkaaminen ja valmistautuminen ihan toisenlaisiin kuvioihin.

Iltapäivällä Allu kaartoi mersunsa pihaamme ja matka kohti pohjoista alkoi. Kohteenamme oli Inarin Kaamanen ja reissun syy seuraavana päivänä starttaava Aves Lapponia -linturalli. Ensimmäisen pysähdyksen teimme Pelkosenniemen Mullakkoaavan kohdalla, jossa perinteisessä paikassa eli Samperin Savotta -kyltin kohdalla lauloi pikkusirkku.


Sodankylän Ilmakkiaavalla tihkusateinen pikapysähdys tuotti pari surisevaa jänkäsirriäistä, kuovin ja kolme töyhtöhyyppää. Sompiojärven lintutornilla oli yllättävän hiljaista. Tyynellä järvellä uiskenteli sentään 24 vesipääskyä ja takarannalla istuskeli merikotka. Lisäksi tornille kuului käki.



Sompiojärven tieltä löysimme vielä ukkometson ja kohta Vuotsoon saavuttuamme seisoi tien laidassa riekkokukko. Se jäikin viimeiseksi havaintomerkinnäksi ennen saapumistamme määränpäähämme Neljän tuulen tuvalle, josta olimme vuokranneet meille jo perinteikkääksi muodostuneen pikkumökin.


Lämmitimme yötä vasten vielä rantasaunan ja kävimme uimassakin, ennen kuin vetäydyimme yöpuulle latailemaan akkuja tulevaa rallia varten.