perjantai 8. marraskuuta 2013

8.11.2013 - kusti polkee...

Perjantaina pyörähdin päivän jo hämärtyessä Hamarin Allun kanssa Isokylällä ja Pitkälläsillalla, mutta hiljaista oli... Nokivarista ei löytynyt ja Pitkänsillan sulatkin olivat nyt ummessa. Vain muutama joutsen ja puolenkymmentä vesiäistä (joista ainoat määritetyt olivat telkkiä) oli enää paikalla. Sen sijaan päivän posti toi sitäkin mielenkiintoisempia lintu-uutisia...

Hain 1.6.2010 Kemijärven Tohmosta hoitooni paikallisten mukaan jo pari päivää eräällä pikkupellolla kyhjöttäneen, erittäin heikkokuntoisen ja räkättien todella kurjaan kuntoon "pommittaneen", suohaukkanaaraan. Lintua mittaillessani pohdin, että lieneekö tämä sinisuohaukka ollenkaan - varsinkin kun sen siivenkärki näytti sirosuohaukkamaisen kapealle - mutta jokin sen mitoissa oli mielestäni ristiriidassa myös niitty- ja arosuohaukan kanssa... Tässä vaiheessa linnun hoitaminen ajoi kuitenkin määrittämisen edelle. 

Muutaman hoitopäivän ja eläinlääkärikäynnin jälkeen lintu kuitenkin harmikseni kuoli ja nakkasin sen koulumme pakasteeseen odottamaan jatkokäsittelyä. Aina välillä lintu ja sen auki jäänyt määritys kävi mielessä, mutta sain sen vasta pari kuukautta sitten toimitettua usean muun näytteen kera Luonnontieteelliselle keskusmuseolle, jossa tiesin lajin viimeistään ratkeavan. Ja tänään tuli varmistus... Lintu oli kuin olikin vanha niittysuohaukkanaaras (joka näin jälkeenpäin ajatellen on toki tulkittavissa myös näistä kuvista). Aikaisemmin niittysuohaukka on nähty näillä palkisilla käsittääkseni vain 1990-luvun alkuvuosina, jolloin Savukoskella havaittiin legendaarinen niittysuohaukkanaaraan ja arosuohaukkakoiraan sekapesintä!




Päivän sähköposteissa oli puolestaan mukava rengaslöytötieto. Aikaisemmin myös Kemijärvellä asunut Materon Jukka oli kontrolloinut lokakuun alussa Kontiolahdella syyskuussa 2011 Kemijärven Patovaarassa rengastamani helmipöllön. Rengastus- ja kontrollointipisteen väli oli juhlavat 471 kilometriä. 

Muita viime viikkoina saamiani rengaslöytöjä edustavat mm. Ryhdän Matin heinäkuussa Kuusamosta kuolleena löytämä Kemijärvellä kesällä 2009 rengastamani maakotka ja Ranuan Simojärveltä niin ikään kuolleena löytynyt samalla alueella kolme vuotta aikaisemmin rengastamani, mutta rengastietojen mukaan elämänsä varrella ainakin Tukholmassa ja Oulussa pistäytynyt harmaalokki.