Seuraavan päivän vietin muksujen kanssa Kemijärvellä kun emäntä oli esiintymässä Rovaniemellä Jutajaisissa, mutta lauantaiaamuna olin jo aamuviiden jälkeen (parin tunnin yöunien jälkeen) tien päällä, sillä olin luvannut vetää kahdeksalta yleisöretken Ranuan Telkkälässä eli aivan Pudasjärven rajalla.
Ensimmäinen parempi lintuhavainto osui kuitenkin silmiini (ja myös kameran kennolle) jo Seitakorvan kohdalla, jossa jokipenkalla istuskeli vanha merikotka. Ajoin linnun vierelle ikkuna avattuna ja ehdin saada tällaisen ruudun sen noustessa siivilleen...
Telkkälään oli saapunut kymmenkunta linnuista kiinnostunutta (ja jopa pari toimittajaa), joiden kanssa kahvittelimme ja kävelimme kylätalon ympäristössä tarkkailemassa paikallista lajistoa, johon kuului jopa laulava mustarastas sekä ainakin rantasipi, rautiainen, punakylkirastas, lehtokerttu, pajulintu, peippo, punavarpunen ja talitiaisen, sinitiaisen ja kirjosiepon poikaspesät. Lensipä ylitsemme varpushaukkakin. Yksi retkeläisistä kertoi pihallaan kuulemastaan linnunäänestä, jota hän epäili ruisrääkäksi - ja kun paljastui, että piha sijaitsi aivan retkipaikan vieressä pysähdyin sen kohdalla jatkaessani matkaani, ja siellähän se rääkkä räksyttikin.
Ranualta en suinkaan palannut kotiin vaan kohta löysin itseni taas Limingan Virkkulasta. Olin päättänyt varata koko iltapäivän hietatiiran etsimiselle, jotta viimeinkin näkisin tuon jo kuudetta kesää Liminganlahdella luuhaavan suurharvinaisuuden. Vielä Pudasjärvellä ollessani tuli taas viesti, että lintu oli nähty Virkkulassa, joten ehdin jo säikähtää, että tulisinko taas liian myöhään paikalle. Pelko oli kuitenkin nyt turha, sillä kohta tornille saavuttuani löysin tiiran lentelemästä melko kaukana Temmesjokisuun suunnassa. Seurailin sitä pitkään kanssani staijailleen Ari Savolan kanssa, ja siellä se pyydysteli hyönteisiä ja istui välillä jonkun tolpan nokkaan. Jonkin ajan päästä se nousi taas siivilleen ja lensi aivan tornin editse ennen kuin palasi taas löytöpaikan tienoille.
Käytännössä lintu oli näkyvissä lähes koko sen reilun parin tunnin ajan, jonka tornilla vietin. Muita haviksia paikalta edustivat mm. 11 uiveloa, viisi heinätavia, luhtakana ja tumman muodon merikihu.
Olin alunperin kaavaillut voivani olla Virkkulassa iltakuuteen asti, mutta koskapa tiira löytyikin nyt näin kivuttomasti lähdin pikkuhiljaa ajelemaan kohti seuraavaa kohdettani eli Sotkamoa. Navigaattorin opastamana päädyin ajelemaan sinne Tyrnävän kautta ja Muhoksen puolelle päästyäni keksin piipahtaa Matokorven lintutornilla. Nimensä vastaisesti torni oli keskellä laajoja peltoja, ja yllätyksekseni sinne näkyi myös lintuja.
Laskin tornista peräti 360 kurkea, ja todellisuudessa niitä mahtoi olla enemmänkin, sillä osa parhaista kurkipelloista oli katveessa puiden takana. Yhdellä peltopläntillä ruokaili ainakin 140 kottaraista ja 30 tavia, ja muita peltolintuja edustivat mm. lukuisat kuovit ja töyhtöhyypät, laulavat kiurut, 30 liroa, suokukko, punajalkaviklo, ruskosuohaukka, tuulihaukka ja kaksi selkälokkia.
Jatkaessani matkaani näin Muhoksen keskustassa pari hemppoa, kävin Paltamossa ruokaostoksilla ja saavuin Sotkamon Teerivaarantielle joskus puoli seitsemän aikaan illalla.
Paikalla oli jo pari pääkaupunkiseudulta tullutta bongaria ja pikkuhiljaa sinne saapui lisää väkeä. Keskellä kurjan näköistä mäntytaimikkoa kulkeva tie oli ollut jo useamman vuorokauden ajan paras paikka Suomen ensimmäisen idänkäen kuulemiseen, mutta viime aikoina linnun aktiivisuus oli huolestuttavasti vähentynyt. Muutamana edellisiltana linnut puputusta oli kuitenkin kuultu iltayhdentoista aikoihin, joskus jo kahdeksankin jälkeen, joten sitä me nyt toiveikkaina odottelimme.
Iltasella lähipuissa käväisi töyhtötiainen ja puolenyön aikaan ylitsemme lensi kolmen lehtokurpan parvi, mutta idänkäestä ei kuulunut mitään. Enimmillään noin 15 bongarin kokoinen porukka alkoi vähitellen harveta ja kello yhden jälkeen meitä oli enää vain kaksi jalkeilla eli minä ja Keskisen Arto.
Optimistisesti laskeskelimme että Auringon noustessa 02:30 voisi jotain alkaa tapahtua, mutta yllättäen jo kello 02:05 havahduimme yhtäaikaa melko kaukaa itäpuoleltamme kuuluvaan puputukseen. Siellä se oli! Herätin saman tien viereisessä autossa torkkuneen Punnosen Pekan ja myös toisessa lähiautossa nukkunut porukka saatiin saman tien jalkeille kuuntelemaan linnun seuraavaa puputussarjaa.
Lähdin Arton ja Pekan kanssa läheiseen niemeen josta oletimme äänen kuuluvan paremmin muun porukan ja kauempana nukkuneiden jäätyä tien varteen päivystämään. Mitään ei kuitenkaan kuulunut ja porukkaa alkoi poistua paikalta. Tässä vaiheessa paikalle tuli myös kaksi uutta bongaria, jotka klo 03:55 hoksasivat linnun soidintavan vastapuolella tietä - ja myös Arto ja Pekka kuulivat muutaman säkeen.
Tämän jälkeen viimeisetkin bongarit alkoivat lähteä paikalta ja lopulta jäljellä olimme vain minä ja Pekka. Ja juuri kun mekin aloimme pohtia lähtemistä lintu tempaisi klo 04:28 jossain aivan lähellämme pitkän upean sarjan alkupuputuksineen, joka totisesti kruunasi kymmen tunnin odotuksen!
Pitkä kotimatka ei tuntunut niin kovin pitkältä kaksi elistä tarjonneen retken jälkeen, vaikka väsymys olikin melkoinen. Kotimatkan ainoaksi havismerkinnäksi jäi niin ikään Sotkamon puolella lennellyt suopöllö.
