perjantai 20. marraskuuta 2015

10.-12.11.2015 - syksyn viimeisiä

Tiistain ohjelmassa oli tyttären käyttäminen Rovaniemellä LKS:ssa. Pikapyörähdys paluumatkalla Ounasjokisuistossa tarjosi vain 3 kala- ja 35 harmaalokkia. Keskiviikkona käväisin Pitkälläsillalla, jonka molemmin puolin oli vielä ihan mukavasti sulaa. Eteläpuolen sulassa uiskentelivat vielä isokoskelo, tukkasotka, haapana ja seitsemän telkkää. Pohjoispuolella lepäili tuttu 14 sinisorsan parvi. Joutsenia oli paikalla ainakin 90, joista 21 oli nuoria.

Torstaina ehdin vielä käydä mutkan kaupungin sulapaikoilla. Jännän keltaisesta maisemasta löytyi edelleen sulia, ja niin Pitkänsillan isokoskelo kuin kuusi telkkääkin olivat edelleen paikalla.


Joutsenia löytyi yllättäen peräti 138, joista osa oli yllättäen Taitelijanniemen länsipuolelle auenneessa sulassa. Sinisorsia sen sijaan oli enää yksi paikalla.


Illalla alkoi sitten pitkä bussimatka kohti Turkua ja Maata Näkyvissä -festareita.