Yllättäen Ranuan puolella ei ollutkaan lainkaan lunta, ja koko Simojärvi oli edelleen sula. Syksyisestä maisemasta huolimatta reitin alkupätkä oli todella hiljainen - kirjasin koko Aittoniemen osuudelta vain harakan ja pari hömötiaista.
Simojärventielle päästyäni matka jatkui edelleen hyvin vähälintuisissa merkeissä, sillä tien varren pihoilla ei oltu vielä aloitettu talviruokintoja. Hautaniemen kohdalta tuli ensimmäinen pienoinen yllätys, kun taivaalta löytyi harmaalokki. Perinteisesti hyvä lintupaikka eli Marjaniemen kohdalla oleva piharuokinta oli kuitenkin toiminnassa, ja lukuisien tiaisten ja silmäpuolen närhen joukosta löytyi myös kaksi kuusitiaista.
Reitin kummallisin havainto tuli kuitenkin vasta Sääskilahtea lähestyessäni, kun tieltä löytyi hämmästyksekseni rupikonna! Minulla meni hetki ennen kuin uskalsin todeta sen hengettömäksi - niin tuoreelta ja hyvänkuntoiselta se vaikutti. Mutta silmät sillä olivat kiinni ja kieli ulkona sen lötköttäessä jäisellä tienpinnalla kohdassa, jossa sula oja kulki tien ali. (Myöhemmin selvisi että anoppi oli nähnyt saman otuksen samassa paikassa ja samassa tilassa jo varhain aamulla, mutta edellispäivänä se ei kuulemma ollut siinä vielä ollut). Viimeinen uusi laji löytyi reittini päätepisteestä Sääskilahdesta, kun rannasta lähti kaksi isokoskeloa.
Kaikkiaan näin reitilläni seuraavat linnut: isokoskelo 2, harmaalokki 1, käpytikka 1, hömötiainen 21, kuusitiainen 2, sinitiainen 11, talitiainen 28, närhi 3, harakka 4 ja korppi 2.
Iltapäivällä käväisin vielä Veikan kanssa mutkan Simojärven hautausmaan rannassa ja kalasatamassa. Jälkimmäinen etappi tarjosi yllättäen vielä kolmen vanhan kuikan parven.
