maanantai 2. tammikuuta 2012

1.1.2012 - talvilintulaskentaa Kemijärven keskustassa

Uudenvuodenpäivän valjetessa (klo 10:00) olin jo liikkeellä, sillä päätin aloittaa vuoden koko valoisan ajan kestävällä Kemijärven keskusta-alueen talvilintulaskennalla. Vuosikausia alueen talvilintuja kartoittaneelta Kauko Uinolta "perimäni" reitti risteilee keskustan ja Särkikankaan alueella, ja kattaakin varsin tehokkaasti koko ydinkeskustan sekä lintuisimmat laitakaupunkialueet. Laskentasää oli upea, sillä vaikka taivas oli tasaisen pilviverhon peitossa, oli valoa varsin mukavasti ja tuulta ei tuntunut juuri lainkaan. Maisema oli puolimetrisen lumivaipan peitossa ja pakkasta vain puolenkymmentä astetta, joten puitteet olivat ainakin kunnossa...

Mitään isompia yllätyksiä laskenta ei tuottanut, mutta yleisesti ottaen lintuja näkyi hyvin. Jo kotipihalla olivat odotetusti reitin ensimmäiset pikkuvarpuset ja Kiertotieltä niitä löytyi lisää. Koulumme lähistöllä Kiertotiellä oli muutenkin vipinää, sillä pienellä alueella kuhisi mm. iso parvi kesykyyhkyjä ja useita varpusparvia, joiden laskeminen oli yllättävänkin työlästä. Täältä löytyi myös yksi varpusen ja pikkuvarpusen risteymälintu ja seurakuntatalon vierustalla reitin loppupäässä näkyi toinen samanmoinen.

Lopetellessani reittiäni (klo 14:10) alkoi olla jo hämärää ja linnut olivat selvästi jo siirtymässä yöpuulle. Kaiken kaikkiaan vuoden ensimmäisen päivän kävely Kemijärven keskustassa tuotti 14 lintulajia, lukumäärien ollessa seuraavat: kesykyyhky 20, käpytikka 2, hömötiainen 2, sinitiainen 34, talitiainen 72, harakka 21, varis 20, korppi 4, varpunen 80, pikkuvarpunen 7, viherpeippo 75, urpiainen 18, tudraurpiainen 1 ja keltasirkku 3. Lisäksi kirjasin havaintovihkooni edellä mainitut kaksi varpusristeymää sekä Pöyliöjärven jäällä seikkailleet kolme poroa.