maanantai 7. toukokuuta 2012

6.5.2012 - Tornien taistoa ja retkeilyä Ranualla

Perjantai-iltana lähdimme ajelemaan kohti Simojärveä, jossa olin lupautunut osallistumaan Tornien taistoon Pyryharakoiden joukkueessa yhdessä Allan ja Lenni Hamarin, Toivo Kalavaisen ja Eeva Sarajärven kanssa. Kyseessä oli jo 13. peräkkäinen kerta kun osallistuin Tornien taistoon täällä Lapissa, ja ensimmäinen taistonihan oli jo vuonna 1995 Limingan Virkkulassa WWF:n joukkueessa. Lapissa olin ollut mukana Enontekiön Sotkajärvellä (5) ja Yrjö Kokko -tornilla (1), Sallan Termusjärvellä (1) ja Paloperässä (1) sekä Kemijärven Myllykummussa (4 kertaa), joten oli mukava lähteä testaamaan aivan uutta paikkaa ja tornia (jonka ko. porukka oli rakentanut paikalle viime syksynä!).  Ajomatkalla Simojärvelle piipahdimme Kulmunginniemessä, jonne mennessä näkyi paikallinen piekana, ja Juujärven pelloilla, josta löytyi neljän merihanhen parvi.

Aamuherätys oli vähän ennen neljää ja tornilla olin porukan ensimmäisenä hyvissä ajoin ennen viittä. Maisema oli odotetun lohduton, eli lunta oli paljon ja pettymyksekseni suolammilla ei näyttänyt olevan lainkaan sulaa. Pikainen kiikarointi tornin ympäristöön osoitti, että paikalla oli ainakin harmaalokkeja, kuoveja, soivia teeriä ja yllätykseksi myös puunlatvassa nököttävät ukkometso ja koppelo. Muun joukkueen saapuessa torniin hoidimme heti alkajaisiksi metson aloituslajiksi ja aloitimme sitten kahdeksan tuntia kestävän havainnointiurakan.



Pilvinen itätuulinen keli ja etelästä lähestyvä rankka sadealue olivat saaneet lintuja yllättävänkin mukavasti liikkeelle. Etenkin rastaita ja peippoja muutti paljon ja tuon tuostakin saimme listoillemme uusia lajeja. Vesilinnut olivat tosiaan kortilla, ja joutsenten ja metsähanhien lisäksi näimme vain yhden ohi lentäneen isokoskelonaaraan. Petolintuja sen sijaan näkyi hyvin. Tuulihaukkoja näkyi ainakin neljä, ampu- ja varpushaukkoja kaksi ja sääksiä neljä. Piekanoita muutti kymmenkunta, sinisuohaukkoja kaksi ja hiirihaukkakin nähtiin. Punaisella lukurenkaalla varustettu muuttohaukka kävi välillä istumassa tornin edustallakin ja taiston lopputuoksinassa taivaalle nousivat muutaman minuutin sisällä sekä meri- että maakotka.  Mukavia yllätyksiä olivat myös mm. suon toisella laidalla puun latvassa kyhjöttänyt palokärki, pari isolepinkäistä, aivan tornin vieressä muutaman säkeen laulanut pohjansirkku ja lumihangelta löytynyt pulmuskoiras. Kolmanneksi kanalintulajiksi Allu ja Lenni kuulivat jossakin vaiheessa riekonkin. Kahlaajista valkoviklo havaittiin kahdesti ja liro kerran, mutta  kapustarintoja muutti pitkin päivää ja löytyipä suolta pikkukuovikin. Mainitsemisen arvoisia olivat myös kevään ensimmäiset lapinsirkut, joita havaittiin ainakin neljä. Taiston viimeisiksi tunneiksi torniin saapui myös vaimoni entinen biologianopettaja Raija Sääskilahti, jolla itsekin olin aikoinani ollut opetusharjoittelijana.


Ruokahuolto pelasi loistavasti koko taiston ajan, sillä torniin kiikutettiin milloin laavulla paistettua loimulohta, milloin lättyjä ja hillahilloa ja tietenkin nokipannukahvia. Taiston loputtua kello 13 olimme saaneet kasaan 49 lajia, joka tuntui olosuhteisiin nähden kelpo tulokselta. Myöhemmin päivällä selvisikin, että pääsimme LLY:n alueen torneista peräti pronssisijalle, eli jäimme 18 tornin porukassa vain Ranuan Portimojärven ja Rovaniemen Niskanperän jälkeen. Molemmissa näissä torneissa havaittiin 54 lajia.


Tuuli yltyi iltapäivällä ja alkoi sataa milloin lunta ja milloin vettä. Myös sunnuntain keli oli kurja, mutta kävin silti pikkuretkellä Simojärven ympäristössä. Topi soitti pihallaan vierailevasta oudosta linnusta, jota lähdin etsimään. Lintua ei enää löytynyt, mutta valokuvista se paljastui helposti pohjansirkuksi. Topin pihalintuja oli kuitenkin mukava katsella, sillä ikkunan takana vilisi ainakin toistasataa peippoa, järrejä, vihervarpusia, urpiaisia, viherpeippoja, punatulkku, laulurastas ja rautiainen, joita välillä säikytteli lähipuuhun istahtanut tuulihaukka. Viereisellä Välttämönsalmella näkyi metsäviklo ja 10 valkovikloa. Ajellessani kohti Toivakan peltoja huomasin Simojärven Kaitalahdessa ison sulan ja siellä parven vesilintuja. Järvellä kellui peräti 51 mustalinnun parvi! Toivakassa värjötteli vesisateessa kolme piekanaa ja pelloilta löytyi jokunen metsähanhi ja kapustarinta sekä kolmisenkymmentä kulorastasta.

Vasta iltasella lähdimme palailemaan Kemijärvelle. Nuorimmainen oli mahataudissa, joten isompia mutkia ei matkaan kehdannut tehdä, mutta pikainen kiikarointi Juujärven pelloille tuotti kuitenkin mm. 55 sinisorsan parveen lyöttäytyneen jouhisorsan, sinisuohaukkakoiraan ja liron.