sunnuntai 9. syyskuuta 2012

8.-9.9.2012 - kaupunkilintuja

Viikonlopun retkeilyä hankaloittivat mm. kameran tilttaaminen ja auton starttimoottorin hajoaminen. Lauantaina pyörähdin pikkuretken niin, että joka pysäyksen jälkeen jouduin pukkaamaan auton käyntiin. Sunnuntaina liikuinkin sitten nöyrästi polkupyörällä.

Lauantaina aloittelin Jätevesijärveltä, jossa oli jo 170 sinisorsaa. Lisäksi paikalla näkyi mm. lapasorsanaaras, pari uiveloa ja kuusi nuorta naurulokkia. Pitkänsillan pengertiellä lenteli sinirinta ja sillalle näkyi reilun kahdenkymmenen uivelon parvi. Sillan pohjoispuolelle oli kerääntynyt jo runsaasti joutseniakin, ja yhteensä niitä näkyi levikkeelle 240 kappaletta. Sunnuntaina kolusin kaupungin paikkoja Pitkältäsillalta Riekonniemeen ja Pöyliöjärvelle. Ainoat Tiiraan päätyneet havainnot olivat Hannantien pysäkille näkynyt tylli ja Riekonniemessä vilahtanut harmaasieppo.