Kesäkuun viimeisen päivän iltana ajelin Ouluun, joskaan ihan
ilman mutkia en matkaan päässyt. Nimittäin kun kävin iltasella saattelemassa
muuta perhettä Aittoniemen mökille, huomasimme yllätykseksemme aurinkopaneeliin
kytketyn akun räjähtäneen kirjaimellisesti pitkin seiniä. Päivän aikana oli
alueen yli kulkenut ukkosrintama ja sen jäljiltä akkuhappoa oli nyt jopa kahden
metrin korkeudessa hirsiseinässä, akku oli halki, siihen kiinnitetyistä
hakasista toinen kahtia ja siihen kytketty muuntaja aivan päreinä. Mökissä
päivää viettäneet kissamme näyttivät kuitenkin olevan entisellään, joten
pahimmat sotkut siivottuamme starttasin tien päälle.
Oulussa ajelin veljeni Rikun luokse, jonne myös Janne ja
Potu olivat saapuneet. Yö venähti lähemmäs kolmea Confederations -cupin finaalia
(Brasilia - Espanja) katsoessamme, ja 05:15 soi sitten herätyskello.
Yllätykseksemme (ja vastoin sääennusteita) heti aamusta tuli vettä taivaan täydeltä, mutta pitäydyimme alkuperäisessä suunnitelmassamme, eli isäntäväen Puma -koiran ulkoilutettuani ajelin Jannen ja Potun kanssa Tupokseen,
nappasimme aamukahvit ja muut tarvittavat matkaan ja jatkoimme kohti Lumijokea.
Matkalla näimme muutaman suopöllön ja Sannanlahdelle
päästyämme huomasimme tornissa olevan jo kosolti porukkaa. Päivän
päätavoitehan meillä kuten myös muilla oli paikalla luuhanneen hietatiiran
näkeminen, joskin sateinen keli tiesi sitä, että jo muutenkin aika hankala laji
voisi olla tänään hyvin hankala nähdä.
Aamulla tuli pääasiassa tihkua, joten tornissa oli ihan
siedettävää. Sateen muututtua kaatosateeksi paikalle saapuneet
kuukausipinnabongarit jatkoivat kuitenkin Kokkolaan mustajalkatylliä katsomaan,
ja kun ilma yllättäen (ja jälleen vastoin ennusteita) pahimman sateen jälkeen kirkastui,
huomasimme olevamme tornissa keskenämme.
Iltapäivän mittaan tornissa kävi taas uutta väkeä ja klo 16,
kun rankkasade taas alkoi ja taivas näytti lohduttoman harmaalta, jätimme
viimeisinä tornin. Hietatiiraa emme tällä erää löytäneet, mutta reilun mittaiseksi venähtänyt havainnointijakso ei mennyt kuitenkaan hukkaan – sen verran monipuolisesti
lintuja Sannanlahti tarjosi.
Paikallisista vesilinnuista mainittavimpia olivat lukuisat
merihanhipoikueet ja vesialueella lilluneet lapa- ja jouhisorsat, mustalinnut,
kuikat ja kaakkurit. Pari kaulushaikaraa lenteli vähän väliä läheisessä
jokivarressa. Petolintuja edustivat kolme paikallista merikotkaa (joista yksi kuivatteli sateen jälkeen siipiään muistuttaen lähinnä jotain kummaa sopu -telttaa), Pitkännokan
päällä lentänyt muuttohaukka ja tornin ohi kiitänyt nuolihaukka. Kahlaajista oli liikkeellä eniten suosirrejä, joita näimme Jannen laskelmien mukaan yli 300. Lahdella
lenteli mustapyrstökuireja ja punajalkavikloja ja näimmepä me hauskan kuovien,
yhden pikkukuovin ja kolmen punakuirin muuttoparvenkin. Yllättävimpiä kahlaajia
olivat kuitenkin vesipääskyt, sillä ison osan päivästä lahdella näkyi yksi ja juuri lähtöä
tehdessämme sinne saapui sateen pudottamana viiden parvi. Lamukarin suunnassa
(jossa oletimme etsimämme tiiran luuhaavan) näkyi muutamia räyskiä ja kolme
merikihuakin. Ruovikosta kuului lähes jatkuvasti ruokokerttusten säksätystä,
jossakin vaiheessa lauloi myös hernekerttu ja kaukaa pensaikosta löytyi
naaraspukuinen pikkulepinkäinen.
Palattuamme yhtä lailla sateiseen Ouluun käväisimme pikaisesti Oritkarissa, jossa
näkyi vain muutama tylli ja pikkutylli. Starttasin lähes saman tien
paluumatkalle kohti Simojärveä. Ainoa havis tuolta väliltä oli (lukuisten
suviseuroista palaavien asuntoautojen ohella) Toivakassa näkynyt koppelo.
