Ensimmäisen pesimäjärven rannassa oli Juhalla sopivasti vene, joten pääsimme näppärästi pesäsaareen, jossa emot jo näkyivätkin. Kiivettyäni puun latvaan siellä odotti mukava yllätys, sillä pesässä pötkötti peräti kolme poikasta.
Rengastussession jälkeen pääsin testaamaan myös Huczkowskin Raimolta jo useana vuotena lainaamieni turvavaljaiden pitoa, kun yksi jo ylös kiivetessäni huteran näköiseksi toteamani oksa katkesi huolimattomuuttani jalkojeni alta. Olin puun latvaoksille päästyäni ottanut kaarikengätkin pois, joten heitin turvaköyden varassa varmaan aika vaikuttavan voltin ennen kun tömähdin taas oksille, vedin piikkikengät saappaiden alle ja laskeuduin alas puusta.
Seuraava pesimäjärvi näytti myös lupaavalta, sillä vaikka se pesä jota tulimme rannasta katsomaan oli heti tyhjän näköinen, löytyi järven takaosassa toinen pesä, jossa istui emo joka näytti järjestelevän pesäoksia parempaan kuosiin. Pesäpuu vaikutti kaukoputken läpi katsottuna varsin haastavalta, mutta käytyämme myös toisesta rannasta sitä tsekkaamassa päätimme kuitenkin lainata veneen ja meloa saareen. Lähdin emojen varoitellessa kiipeämään keloon, mutta myös tässä pesässä odotti yllätys - se oli nimittäin tyhjä. Vasta nyt hoksasin huutaa Juhalle alas, että näkyykö siellä yhtään ulostejälkiä. Ja eipä niitä ollut. Eli tämä pesintä oli näköjään keskeytynyt jo hyvän aikaa sitten.
Pyörähdimme vielä kolmannellakin järvellä, jossa Juhalla oli myös vene käytössään, ja kävimme vilkaisemassa pesää joka hänen mukaansa oli nyt autio. Ja tyhjähän se oli, mutta järvi oli komea ja sikäli näkemisen arvoinen. Ja näkyipä tälläkin järvellä yksinäinen sääksi.
Piipahdin Severinkankailla kahvilla ennen kuin lähdin palailemaan kohti kaupunkia. Tosin kotimatkalla komppasin vielä yhden pikkusuon, jonka reunalla olin kuullut sääksen jokunen vuosi sitten pesineen, mutta ainoaksi mieleen jääneeksi lintuhavainnoksi tuolta paikalta jäi pohjansirkun tiksutus.
