tiistai 30. huhtikuuta 2013

18.4.2013 - Kreikan alkukesää

Keskiviikkona jo ennen aamuneljää hyppäsin Kellokummun Mikon kyytiin ja ajelimme Rovaniemen lentokentälle. Kohta loppuporukkamme eli Jutta Salmela ja Jarno Piippolainen saapuivat myös paikalle ja lensimme ensin Helsinkiin, sieltä Pariisiin ja lopulta Ateenaan asti. Ateenasta meillä oli vielä edessä kolmen tunnin bussimatka maan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Patrakseen, jossa meillä oli tarkoitus viettää kaksi seuraavaa päivää Europe for Citizens -ohjelman tapahtumassa. Viimein noin 20 tunnin matkustamisen (ja usean koepaperin korjaamisen) jälkeen majoituimme Hotelli Mediterraneen odottamaan seuraavaa aamua.

Aamuvarhaisella lähdin tutustumaan lähialueeseen, eli kävelin ensin hotellilta läheiseen rantaan.


Rannalla oli kuitenkin niin hiljaista, että lähdin lähes saman tien kipuamaan läheiselle kukkulalle, josta kartan mukaan piti löytyä jonkinmoista metsää. Heräilevä kaupunki tuntui kuhisevan puluja ja kukkulalle johtavilta portailta oli mukava katsella Välimeren maisemaa.



Kiersin kukkulalla sijaitsevan roomalaisaikaisen linnoituksen rauniot ja päädyin pian komean metsän reunaan. Aamuista äänimaisemaa värittivät turkinkyyhkyt, tervapääskyt, mustarastaat, varpuset, viherpeipot ja keltahempot ja kohta löysin ensimmäisen samettipääkertunkin. Kolusin jonkin aikaa metsässä, ennen kuin palasin hotellille aamupalalle.

Lähempänä aamukymmentä muu seminaariporukka, johon kuului kreikkalaisia, ruotsalaisia ja brittejä, haki meidät hotelliltamme ja siirryimme kaupungille tutustumaan erilaisiin kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksiin. Ajelimme välillä pikkuautoilla ympäri kaupunkia varsin kiihkeärytmisen liikenteen seassa, ja jossakin vaiheessa onnistuin näkemään haara- ja räystäspääskyjen ohessa ruostepääskynkin. Päivän mittaan reissun lajilista täydentyi myös harakalla, variksella, naakalla, talitiaisella ja punarinnalla. Sieltä täältä kuuluva tiklien laulu alkoi pikkuhiljaa ihmetyttää - sillä laulua kuului paikoissa, joissa ei ollut edes kasvillisuutta - kunnes huomasin, että monilla parvekkeilla ja jopa kadunvarsilla oli lintuhäkkejä ja keväinen viserrys kuuluikin niistä!


Seminaaripäivä sujui leppoisasti tutustumalla monenlaisiin kohteisiin, syömällä maittavaa moussakaa ja kippaamalla useampikin kuppi paikallista liejupohjakahvia. Virallisen ohjelman tauottua suuntasin taas hotellin lähirantaan, josta löytyikin heti varsin kuvauksellinen, joskin hieman jalkavaivainen, etelänharmaalokki.



Satamassa pyöri myös kymmenkunta eri ikäistä ja pukuista mustanmerenlokkia, joista koetin myös saada kuvia. Ja näkyipä siellä joku naurulokki ja kalatiirakin.



Iltaretken kruunasi lokkikuvausten kesken kameran etsimeen osunut rantaviivaa seuraileva riuttatiira.



Illan päätteeksi kokoonnuimme vielä koko seminaariporukalla puolilleöin kestäneelle juhlavalle päivälliselle kaupungin keskustaan.