maanantai 21. lokakuuta 2013

14.10.2013 - Tauvon loppusyksyä

Aamukahdeksalta olimme Jannen kanssa terhakkaina tornissa. Odotukset eilisen myrskypäivän jälkeen olivat korkealla, mutta aamumuutto pilvisessä ja yllättävänkin valottomassa säässä oli varsin vaisua. Rastasparvia velloi kuitenkin ilmatilassa, ja Janne sai ynnäiltyä kasaan tuhatkunta räkättiä ja reilut puolentoistasataa punakylkeä. Myös viherpeippoja muutti alun toistasataa. Tornista irronneita parempia muuttohaviksia olivat 17 isokäpylintua ja komeasti tööttäillyt kirjosiipikäpylintu. Nokalla näkyivät yksinäinen tundrakurmitsa, pari merikotkaa ja nuori muuttohaukka.


Kylmässä kelissä staijailun lomassa kävimme aika ajoin verkoilla, joista tuli itselleni vähän turhankin tuttua lajistoa eli etupäässä viherpeippoja sekä tali- ja sinitiaisia.

Iltapäivällä kävimme kunnon lenkin Ulkonokalla, mutta vaikka komppasimme huomattavasti edellispäivää laajemman alueen, jäivät havainnot vähiin. Kahlaajia edusti enää yksi ainoa taivaanvuohi ja vesilintumäärätkin olivat pudonneet jopa aamulla torniin näkemästämme. Edes yhtään kiurua tai niittykirvistä emme nähneet – yhden pyrstötiaisparven sentään.


Illan hämärtyessä olimme taas Matin kanssa verkoilla, joissa roikkui yllätykseksemme melkoinen määrä pyrstö-, sini- ja hömötiaisia. Saatuamme viimein linnut renkaineen takaisin maastoon alkoikin jo olla pimeä. Loppuilta kului saunoessa ja helmipöllönauhaa soittaessa. Hyvästä kelistä huolimatta pöllösaalis jäi nyt vain yhteen lintuun.