sunnuntai 6. lokakuuta 2013

6.10.2013 - tiu tau tilhi...

Sunnuntaiaamun yllättävin rengastuslaji oli piharuokinnan luota kiinni saamani tilhi, joka oli vieläpä komea vanha koiras. Pieniä tilhiparvia oli kyllä ollut viime päivinä liikenteessä, mutta pihlajissamme ei ole tänä syksynä marjoja eikä tuomissakaan enää, joten marjojen perässä lintu tuskin oli pihaan tullut.


Muutaman tunnin verkottelu toi rengastettavaksi taas jonkun viherpeiponkin.


Iltapäivällä kävin jälleen kiertämässä lähialueen parhaat vesilintupaikat. Jätevesijärven sorsaparvi oli kasvanut entisestäänkin, ja nyt ynnäsin sieltä peräti 360 sinisorsaa, 160 tavia, 10 jouhisorsaa, 10 haapanaa ja yhden lapasorsan. Järven puolella Kiviperässä kellui 210 isokoskelon lautta.

Alakallaanvaaran edustalla oli parisataa joutsenta ja iso joukko muita vesiäisiä, jotka jäivät kuitenkin hankalan valon ja jonkinmoisen tuulen takia laskematta. Pitkänsillan pengertieltä näkyi kolmisenkymmentä uiveloa ja Riekonniemen edustalla uiskentelivat varmaan samat mustalinnut (29 kappaletta) ja härkälintu kuin viikko sittenkin.